Kerjäläiset,auttaminen,huumeet,viina,Coelho,seksuaalisuus,seksi

By Timo

- Useimmat meistä ovat matkaillessaan kohdanneet kerjäläisiä, katulapsia myymässä rihkamaa, jne. Ja kukapa meistä ei olisi herkistynyt jonkun 4-vuotiaan pikkulapsen räsyisen olemuksen edessä pudottamaan kolikon kuppiin. Onko tämä auttamista? Teemmekö sen vain jotta voimme kääntää hänelle puhtain mielin selkämme? Yritämmekö päästä kolikoilla eroon syyllisyydentunteistamme?

Ensinnäkin, antamalla rahaa kerjäläisille tai ostamalla matkamuistoja lapsilta aiheutamme vain lisää kurjuutta. On totta, että joissain maissa lapset ovat oikeasti kodittomia ja kerjäävät, jotta saisivat syötävää, mutta monissa maissa, kuten esim. Thaimaassa, vanhemmat vuokraavat lapsiaan kerjäämään. Nämä lapset tulevat yleensä maaseudulta ja naapurimaista kuten Kamputseasta. Lapsen vuokraaminen maksaa 2 dollaria per päivä. Se vastaa aikuisen päiväpalkkaa Kamputseassa. Lapsia myös ryöstetään tähän tarkoitukseen. Kerjääminen on hyvin organisoitua liiketoimintaa ja rahat menevät liigojen taskuun. Aamuisin lapset kuljetetaan omille paikoilleen ja illalla haetaan takaisin. Heidät pidetään likaisina, aliravittuina ja rääsyissä, jotta ohikulkijat tuntisivat mahdollisimman paljon sääliä. Monet näistä katulapsista myydään aikanaan seksiorjiksi, kun he ovat liian vanhoja kerjäämään. Tai heidät opetetaan varastamaan jne. He alkavat myös usein haistelemaan liimaa, jotta kestäisivät kohtalonsa.

Ja tietenkin organisoidun kerjäämisen lisäksi on monia alkoholisoituneita/köyhiä vanhempia, jotka raahaavat lapsensa kerjäämään, etenkin jos lapsi on invalidi. Muutama kymmenen vuotta sitten etenkin Intiassa monet vanhemmat aiheuttivat tahallaan lapsille ruumiillisia epämuodostumia, jotta he olisivat tehokkaita kerjäämään. Jo pelkkä maalaisjärki sanoo, että mitä enemmän rahaa heille annamme, sitä enemmän niitä tulee. Ja niin kauan kuin he kerjäävät, he eivät käy koulua eivätkä opi minkäänlaista ammattia. Etenkin rannalla ollessa osta matkamuistot, ruoka jne. aikuisilta henkilöiltä. Mutta älä osta jos hän roikottaa pientä lasta mukanaan. Lapsi on vain tehosteena. Niin kauan kun lapsi auttaa häntä kerjäyksessä, nainen tulee raahaamaan häntä mukanaan. Mutta tämä ei ole oikea paikka pienelle lapselle päivästä toiseen. Ja totuus on, että useimmiten nämä ihmiset ovat joko alkoholiastuneita tai sitten käyttävät huumeita.

Miten voit auttaa? Jos olet lyhyellä lomalla, niin sinulla ei ole aikaa tutkia, mihin rahat menevät jostain hyväntekeväisyyskeräyslaatikosta. Ainoa laatikko, johon minä luotan edes vähäsen, on Punaisen ristin keräyslaatikko. Ehkä helpoin tapa auttaa paikallisia on antaa hyviä juomarahoja ihmisille, jotka tekevät työtä eteesi. Tällä tuet työntekoa ja annat kuvan, että kunnollinen, rehellinen työ kannattaa. Monissa maissa juomarahat menevät yhteiseen pottiin, joka jaetaan kaikkien kesken, joten jos haluat antaa juomarahan jollekin määrätylle henkilölle, pistä se heidän käteensä.

On sydäntä särkevää nähdä näitä lapsia kerjäämässä, mutta tässä tapauksessa rahan antaminen heille ei ole auttamista. Jos todella haluat asioiden muuttuvan, niin tue työtä tekeviä ja lähetä kyseisen maan matkailunedistystoimistoon sähköposti, jossa kerrot kaikki ne asiat, joista nautit lomallasi ja samalla painota, että ko. maan on aika tehdä jotain katulapsilleen, rikollisuudelle, luonnon/eläinten suojelulle, likaisuudelle tai mitä ne asiat sitten ovatkaan, jotka mielestäsi tarvitsisi korjata. Samoin voit myös kertoa mielipiteesi näistä asioista paikallisille henkilöille aina kun siihen tulee hyvä mahdollisuus. Turismi on monille maille todella tärkeä osa kansantaloutta ja ne ovat valmiita tekemään melkein mitä tahansa pitääkseen turistit tyytyväisinä. Heikkouksista muistuttaminen on tehokas keino vaikuttaa, etenkin kun muistat myös mainita hyvistä puolista.

*****

- Paulo Coelhon kirja ’Veronika päättää kuolla’ on todella lukemisen arvoinen kirja. Siinä on esimerkiksi kohta, jossa keskustellaan siitä mikä on todellisuus. Vapaasti käännettynä:  ”Sinä sanot, että he luovat oman todellisuutensa. Mikä todellisuus on?”

”Se on, mitä enemmistö päättää sen olevan. Se ei ole välttämättä paras tai kaikkein loogisin, mutta se on, mitä yhteisön halut ovat luoneet. Näetkö tämän jutun kaulani ympärillä?” “Tarkoitatko kravattiasi?”

“Kyllä. Vastauksesi on täysin looginen, jonka normaali henkilö antaisi: se on kravatti. Hullu taas sanoisi, että se on täysin turha, typerä monivärinen kankaanpalanen, joka on sidottu erittäin monimutkaisella tavalla ja joka vaikeuttaa hengittämistä ja pään kääntämistä.”

…. ”Jos hullu kysyisi minulta, mitä varten kravattia käytetään, minä joutuisin sanomaan, että … nykyään se symbolisoi orjuutta, valtaa ja ylimielisyyttä.”

Tämä yksinkertainen esimerkki osoittaa, kuinka kaikki aivan jokapäiväisetkin asiat elämässämme ovat sitä, mitä yhteisönä tulkitsemme niiden olevan. Tämä pätee myös paljon tärkeämpiinkin asioihin, esim. seksuaalisuuteen, uskontoon, parisuhteeseen ja elämiseen yleensä. Se, miten me käyttäydymme riippuu useimmiten yhteisön säännöistä kuin siitä, miten me itse haluaisimme todellisuudessa käyttäytyä. Pointti on havahduttaa ihmiset katsomaan omaa elämäänsä tarkemmin ja päättämään itse, miten sen haluavat elää. On vaikea olla onnellinen, jos elää toisten luomaa elämää, joka ei ole se meidän juttu. On täysin mahdollista luoda oma todellisuus… eikä se edes ole vaikeaa. Se vaatii ainoastaan itsetuntemusta ja uskallusta (hulluutta) olla oma itsensä, mitä se sitten tarkoittaakaan. Vain tätä kautta voimme päästä eroon harhasta ja löytää vapauden.  Ja siitä olen Coelhon kanssa samaa mieltä, että kravatti symbolisoi orjuutta ja valtaa.

Ohessa toinen lainaus samasta kirjasta (seksuaalisuus):

Tohtori Igor mietiskeli itsekseen: “Vitrolia (katkeruutta) käsittelevään väitöskirjaan oli lisättävä laaja luku seksuaalisuudesta. Loppujen lopuksi suuri osa neurooseista ja psykooseista johtui siitä. Hänen mukaansa fantasiat ovat aivojen sähköisiä impulsseja jotka toteutumatta jäätyään purkavat energiansa muilla alueilla.

Opiskellessaan lääketiedettä tohtori Igor oli lukenut mielenkiintoisen tutkielman seksuaalisista poikkeavuuksista: sadismista, masokismista, homoseksuaalisuudesta, ulosteensyönnistä, tirkistelystä, halusta lausua rivoja sanoja – lista on pitkä. Aluksi hän oli ajatellut, että tuollaisiin poikkeavuuksiin suuntautuivat vain jotkut tasapainottomat yksilöt, jotka eivät kyenneet terveeseen parisuhteeseen.

Edetessään psykiatrin urallaan ja haastatellessaan potilaitaan hän kuitenkin huomasi, että kaikilla oli jotain erilaista kerrottavaa. He istuutuivat hänen vastaanottohuoneensa mukavaan nojatuoliin, painoivat katseensa maahan ja aloittivat pitkän esitelmän asiasta jota he kutsuivat “sairaudeksi” (ikään kuin hän ei olisi ollut lääkäri!) tai “perversioksi” (ikään kuin hänen tehtävänsä psykiatrina ei olisi ollut päättää!)

Yksi toisensa jälkeen nuo “normaalit” ihmiset kuvasivat fantasioitaan, jotka löytyivät kuuluisasta seksuaalisia vähemmistöjä käsittelevästä kirjasta, kirjasta joka puolusti jokaisen oikeutta saada orgasmi miten halusi, kunhan se ei loukannut kumppanin oikeuksia.

Nunnakouluja käyneet naiset haaveilivat itsensä nöyryyttämisestä; pukuun ja solmioon sonnustautuneet korkean tason virkamiehet kertoivat tuhlaavansa omaisuuksia romanialaisiin prostituoituihin vain siksi että voisivat nuolla näiden jalkoja. Poikiin rakastuneita poikia, tyttökavereihin rakastuneita koulutyttöjä. Aviomiehiä jotka halusivat nähdä kuinka vieraat miehet ottivat heidän vaimonsa; aviovaimoja jotka tyydyttivät itsensä joka kerta kun saivat vihiä miehensä uskottomuudesta. Äitejä joiden oli hillittävä itsensä jotteivät olisi antautuneet ensimmäiselle miehelle, joka soitti ovikelloa toimittaakseen jonkin lähetyksen; isiä jotka kertoivat salaisista seikkailuistaan niiden harvojen transvestiittien kanssa jotka onnistuivat pääsemään läpi tiukasta rajavalvonnasta.

Ja orgioita. Tuntui, että kaikki halusivat ainakin kerran elämässään olla mukana orgioissa. Tohtori Igor pani kynän hetkeksi syrjään ja jäi miettimään itseään: myös hän? Kyllä, hänkin olisi halunnut. Hänen kuvitelmansa mukaan orgioiden täytyi olla jotain täysin anarkistista ja iloista, jossa omistamisen tunnetta ei enää ollut, vaan oli pelkkää nautintoa ja sekasortoa.

Olisiko siinä yksi tärkeä syy katkeruuden myrkyttämien ihmisten suureen määrään? Yksiavioisuuteen pakotetut liitot joissa seksuaalinen halua – tohtori Igor oli tallentanut asiaa käsittelevät tutkimukset huolellisesti lääketieteelliseen kirjastoonsa – kuoli kolmantena tai neljäntenä yhteiselovuotena. Sen jälkeen vaimo tunsi itsensä hyljätyksi, mies avioliiton vangiksi, ja Vitroli eli katkeruus alkoi tuhota kaiken.

Ihmiset puhuivat psykiatrille paljon avoimemmin kuin papeille, koska lääkäri ei voinut uhkailla helvetillä. Tohtori Igor oli kuullut pitkän uransa aikana käytännöllisesti katsoen kaiken mitä potilaat saattoivat ikinä kertoa. Kertoa. Harvemmin tehdä. Vaikka oli harjoittanut ammattiaan jo vuosikaudet, hän ihmetteli vieläkin mistä sellainen erilaisuuden pelko johtui. Kun hän yritti selvittää syytä, yleisin vastaus oli: “Aviomieheni voisi ajatella että olen huora.” Kun hänen edessään oli mies, tämä sanoi poikkeuksetta: “Vaimoa täytyy kunnioittaa.”

Keskustelu päättyi yleensä siihen. Ei hyödyttänyt kertoa, että kaikilla ihmisillä oli erilainen seksuaalinen profiili, yhtä yksilöllisiä kuin sormenjäljet, sillä kukaan ei halunnut uskoa sitä. Oli uhkarohkeaa olla estoton vuoteessa, koska toinen saattoi olla yhä omine ennakkoasenteidensa orjia.

“En pysty muuttamaan maailmaa.”, hän mietti alistuneesti ja pyysi sairaanhoitajaa kutsumaan entisen masentuneen potilaan sisään. “Mutta väitöskirjassani voin ainakin sanoa mitä ajattelen.” Lainauksen loppu.

Tohtori Igor kysyi itseltään, olisiko siinä (seksin puutteessa) yksi tärkeä syy katkeruuden myrkyttämien ihmisten suureen määrään? Minä uskon, että näin on. Monet ihmiset kituvat seksin puutteesta kuolleissa parisuhteissa ja katkeroituvat vuosi vuodeta. He tulevat niin katkeriksi, että eivät halua sallia muille sitä mitä eivät itse saa, eli seksiä.Me emme huomaa, kuinka seksin puute pikkuhiljaa imee meidät tyhjiksi. Ei pelkkä seksin puute ole syyllinen katkeruuteemme, vaan tietenkin kunnollisen intiimin parisuhteen puute on osa ongelmaa.

On monia tutkimuksia mielisairaaloista ja ihmisten henkisistä ongelmista, ja suuri osa niistä todellakin on ainakin osaltaan lähtöisin juuri seksuaalisudesta. Eli kun ei pääse toteuttamaan jotain seksuaalista halua (seksuaaliset halut ovat erittäin voimakkaita) ja samaan aikaan tuntee syyllisyyttä ja on syntinen olo näiden outojen halujen takia ja pelkää olevansa perverssi tai sairas, niin se ei ole terveellistä. Jos tätä jatkuu vuosia, se saattaa aikanaan purkautua itsetuhoisena käyttäytymisenä tai toisten hyväksikäyttönä. Useat tukahduttavat näitä tunteita juomalla, toiset taas tekemällä töitä 16 tuntia päivässä.

Monet tutkimukset osoittavat myös sen, että naimissa olevat miehet elävät pitempään ja ovat tyytyväisempiä elämäänsä kuin yksin elävät miehet. On myös tutkimuksia jotka kertovat, että miehet, jotka saavat tarpeeksi seksiä, elävät pitempään ja tyytyväisempinä kuin seksuaalisesti puutteessa elävät. Ehkä nämä tutkimukset voisi yhdistää, eli ehkä syy pitkään elämään ei olekaan avioliitto, vaan se että avioliitossa elävät miehet saavat enemmän seksiä kun yksin elävät? Yli viisikymppisen poikamiehen on vaikea harjoittaa seksiä säännöllisesti ja osaltaan sen takia yksinäiset miehet kuihtuvat pois?

Kuinka kauan siihen menee, että vihdonkin ymmärrämme, että vapaudesta - mukaan lukien seksuaalisesta vapaudesta - löytyvät kaikki ne onnen avaimet, joita epätoivoisesti etsimme?

*****

- Tietokoneiden viruksista. Monet virusohjelmien markkinoijat käyttävät pelkoa markkinointikeinona. He liioittelevat virusvaaraa, jotta ihmiset ostaisivat heidän ohjelmiaan. Viruksia ja jopa pahoja sellaisia on tietenkin olemassa, mutta suurin osa niistä kilpistyy Windowsin palomuuriin. Monet ilmaiset virusohjelmat ajavat aivan saman asian kuin kalliit maksulliset ohjelmat, etenkin kotikoneissa. Eräs hyvä ilmainen ohjelma on www.avast.com (kotiversio). Sinun pitää vain muistaa rekisteröityä 60 päivän sisällä. (Sen pro-versio maksaa 39 dollaria.) Testeissä sen ilmainen versio esti kaikki virukset ja se sijoittui 10 parhaan ilmaisen virusohjelman kärkeen. Se estää myös nettisivuilla olevat virukset. Testituloksia ja käyttäjäpalautetta löytyy tästä linkistä (download.com) ja tästä linkistä. Voit myös ladata sen tältä samalta sivulta. Pelkän mielenrauhan vuoksi on myös hyvä polttaa tärkeät tidostot ja valokuvat CD:lle pari kertaa vuodessa. Jos haluat suosia kotimaista, niin F-secure on hyvä (maksullinen) virusohjelma. Tärkeää on pitää palomuuri automaattisesti päivitettynä.Lisää ilmaisia ohjelmia: linkki.

*****

- Mikä on meidän vastuumme ympäristöstämme? Mikä on vastuumme jos huomaamme, että ystävä /perheenjäsen on masentunut, alkoholisoitunut, huumeiden käyttäjä, menee läpi seksuaalista identiteettikriisiä, lihoo, ei pidä huolta kunnostaan tai terveydestään jne? Onko meidän vastuulla nostaa kissa pöydälle ja yrittää auttaa heitä? Juuri siksi, että emme ota tarpeeksi vastuuta ympäristöstämme, meillä on niin paljon ongelmia niin yksilöinä kuin yhteisönä.  

Ongelma etenkin perheenjäsenten auttamisessa on usein myös se, että hyökkäämme toista vastaan räyhäämällä ja syyttämällä. Tämä vain aiheuttaa lisää sitä, mitä yritämme sillä poistaa. Tärkeää kaikessa auttamisessa ja toisten tukemisessa on osoittaa heille neutraalisti, ilman minkäänlaista syyttämistä tai hyökkäämistä, että olemme huolissamme heistä.

Kenestäkään ei tule huumeriippuvaista viikossa tai kahdessa, vaan se vie kauan aikaa. Eli monet ongelmat alkavat ja kasvavat salakavalasti emmekä itse huomaa, kuinka monta likakiloa on tullut tai kuinka alkoholisoituneita todellisuudessa olemme. Juuri tämän takia muiden huomiot ovat tärkeitä.

Myötätunto, aito tuki, anteeksianto ja toisen hyväksyminen ovat meidän parhaat työkalumme toisen auttamisessa. Emme voi pakottaa ketään laihduttamaan, joten älä edes yritä sitä. Parasta on vetää ystävä syrjään ja kertoa hänelle huolemme niin, että hän ymmärtää, että haluamme todella auttaa. Älä suutu, jos hän vähättelee huoliasi. Jos hän ei halua apua, niin anna hänen olla. Mutta heti jos hän mitenkään osoittaa, että on valmis apuusi, käytä tilaisuus hyväksesi. Joskus auttaminen on myös sitä, että antaa toisen iskeä päänsä seinään tarpeeksi monta kertaa.

Tärkeää on pitää huolta myös lopusta perhettä, jotta yksi henkilö ei vetäisi koko porukkaa mukanaan pohjalle. Etenkin parisuhteissa ja perheasioissa on tärkeää nähdä oma osuutemme ongelmissa. Meillä on niissä usein paljon isompi osuus kuin luulemmekaan.

Mutta miten on? Jos näet pienen lapsen itkevän yksin pimeällä kujalla, pitääkö sinun soittaa poliisille? Onko tämä lapsi sinun vastuullasi? Miten on raiskauksen suhteen? Pahoinpitelyn? Varkauden? Tulipalon? Lapsen hyväksikäytön? Ilkivallan? Huumeiden myynnin? Huumeiden käytön? Liiman haistelun? Rikollisuuden? Jengien?Olemme oppineet virheellisesti, että esim. rikollisen ilmiantaminen olisi väärin. Tämä on median luoma kuva.

Huumeet tulevat olemaan yksi tulevaisuuden suurin haaste. Suomessa se on vasta aluillaan, mutta monessa maassa asiat ovat paljon pahemmin kuin mitä niistä kerrotaan julkisesti. Mikään maa ei halua julkisesti tunnustaa, että sillä on paha huumeongelma. Tilastoja vääristellään mielin määrin. Eräs tällainen tilastojen väärentäminen tapahtui Suomessa jotain 10 vuotta sitten. Suomessa oli suhteessa paljon enemmän pidätyksiä kuin muualla Euroopassa, eli sellaisia tapauksia joissa henkilö viedään putkaan yöksi. Suurin osa näistä oli tietenkin juopumuspidätyksiä. Suomessa muutettiin tilastointia niin, että henkilö kirjattiin vain yhden kerran vuodessa, eli jos sama juoppo joutui putkaan seuraavalla viikolla, tätä yöpymistä ei enää tilastoitu. Näin saatiin Suomen numerot näyttämään samalta kuin Euroopassa.

Huumeista. Esimerkiksi USA:ssa ja Kamputseassa, jossa juuri olin parin viikon reissulla, tietyt helposti saatavat ja halvat kovat huumeet ovat suuri ongelma. On vain ajan kysymys kunnes nämä huumeet rantautuvat myös Suomeen, ellemme tee asialle jotain. Niinpä kehotankin sinua soittamaan (nimettömänä) poliisille, jos epäilet mitään laitonta toimintaa. Moni nyt rappioitunut linnassa istuva tai jopa kuollut henkilö olisi ollut erittäin tyytyväinen, jos joku olisi ilmiantanut hänet silloin, kun se ei vielä ollut liian myöhäistä. Myös minä olisin nuorena voinut joutua väärälle polulle. Onneksi erään typeryyden (näpistyksen) takia jouduin menemään isän kanssa poliisin juttusille, tämä tapaus oli minulle käännekohta.

Jos näet jonkun nuoren haistelevan liimaa ja soitat hänestä poliisille, niin tällä nuorella tulee olemaan pieni mahdollisuus, että hänen elämänsä tulee muuttumaan. Yleensä ongelma ei ole lapsessa, vaan se on lähtöisin hänen kotoaan. Se, että poliisi tuo lapsen kotiin, saattaa olla se sysäys, joka aiheuttaa koko perheen asioiden muuttumisen parempaan suuntaan. Se on ainakin varmaa, että niin kauan kuin kukaan ei välitä lapsesta, minkäänlaista muutosta ei tule tapahtumaan.

Huumeiden myynti ei ole samaa ’viatonta’ toimintaa kuin aikoinaan pimeän kossupullon myynti lauantai-iltana jollekin janoiselle. Nyt puhumme suuresta katastrofista, joka vain pahenee vuosi vuodelta. Meillä on vielä mahdollisuus pysäyttää se, mutta se vaatii sinun aktiivisen osanoton muullakin tavoin kuin vain valistamalla huumeiden vaaroista.

Tämä on tavallaan sama kuin roskaisen puisto.  Jonkun täytyy puhdistaa se, ei roskat itsestään sieltä minnekään lähde. Kun puisto on kerran kunnolla puhdistettu, niin sen jälkeen se on paljon helpompi pitää puhtaana.

*****

Yksi vastaus to “Kerjäläiset,auttaminen,huumeet,viina,Coelho,seksuaalisuus,seksi”

  1. caseyer sanoo:

    ai niin huumeet!…hölmöä..
    lääkärit niitä huumeita vetää ja myy..
    huumediilerit on lääkäreitä ja niitä ei voi pysäyttää..

    poliisi on pihalla asioista..

    jos sitten yrität pysäyttää huumeveikot niin lääkäri passittaa sinut mielisairaalaan..

Jätä kommentti