- Luin Bangkok Post -lehdestä Suomessa tehdystä tutkimuksesta, jossa selvitettiin, että 2 % maapallon (aikuisesta) väestöstä omistaa yli 50 % maapallon kotitalousvarallisuudesta. Viimeisten 20-25 vuoden ajan ero köyhien ja rikkaiden välillä on kasvanut ja kasvaa edelleen huimaa vauhtia. Tämä tukee edellä olevaa kirjoitustani siitä, että vaikka pinnallisesti katsottuna olemme muka edistyneet ja pidämme huolta toisistamme, niin itse asiassa se on suurimmaksi osaksi näennäistä. Tutkimuksen mukaan juuri varallisuuskuilu on yksi suurimmista vaaroista tai esteistä maapallon kehittymiselle. Me autatamme juuri sen verran, että omatuntomme ei soimaa koko ajan. Ja koska apu ei ole aitoa, siksi se on yleensä myös vääränlaista, ja siten aiheuttaa lisää sitä mitä sillä yritetään poistaa.
Koko ihmiskunnan historian ajan, etenkin kun katsomme sitä 100 vuoden viiveellä taaksepäin, ihmisten elämä on AINA ollut erittäin brutaalia, ahdistunutta, väkivaltaista, julmaa ja epäherkkää. Vähemmistöeliitti elää yltäkylläisyydessä ja loput kurjuudessa. Ja mikä pahinta, näin tulee olemaan myös tämän hetken kanssa, etenkin kun katsomme sitä 100 vuoden päästä. Me oletamme AINA, että nyt on toisin, paremmin. Mutta koska emme todellisuudessa koskaan pysähdy miettimään todellisuutta, emme näe miten asiamme todellisuudessa ovat. On totta, että koko ajan tapahtuu pientä muutosta ja asioita parannetaan, mutta suurimmaksi osaksi se on vain pinnallista koristelua. Varoja siirrellään vain eri ryhmiltä toisille sen mukaan, kuka kitisee eniten. Kun rahat ovat vähissä, vanhuksilta ja lapsilta otetaan poliittisen johdon eläkkeisiin ja etuisuuksiin. Ja mitä ihmiset eivät ymmärrä, on se, että juuri nyt asiamme ovat itse asiassa hyvin. Talous jyrää kovaa kuin höyryveturi ja melkein kaikkialla maailmassa ihmisillä on töitä ja rahaa enemmän kuin miesmuistiin. Eli juuri nyt elämme runsauden sarven aikaa. Jos emme saa asioitamme järjestykseen nyt, niin mitä tulee tapahtumaan, kun seuraava suurempi taantumaa tulee? Ihmisillä tulee olemaan vaikeuksia luopua kaikesta turhasta roinasta, johon ovat tottuneet. Meillä saattaa vielä olla edessämme ’voimakkaampi selviää’ -aikakausi!
*****
- Syötkö itsesi hengiltä?
Mistä hyvä terveys tulee? Siitäkö, että kuntoilee? Syö terveellisesti? Syö vihanneksia? Syö vitamiineja? Ei syö liikoja rasvoja? Syö kuituja? On positiivinen? On optimistinen? Ei ole kateellinen, katkera tai kanna kaunaa? Ei ole vihainen? Pitää mielensä aktiivisena? Ei käytä liikaa alkoholia? Ei tupakoi? On aktiivinen? On innostunut elämästään? Elämällä on joku tarkoitus? Itse asiassa kukaan ei varmuudella tiedä, mistä se tulee. Geeniperintö on varmaan yksi iso tekijä. Ja sen perusteella mitä tällä hetkellä tiedämme, hyvä terveys on KAIKEN yllä mainittujen asioiden yhteisvaikutuksen tulos. Kun meitä alkaa vaivaamaan jokin terveysongelma, alamme epätoivoisina syömään vitamiineja tai lääkkeitä. Mutta uskon, että yksi asia ei riitä, vaan hyvä tai huono terveys on kokonaisvaltaista. Pelkkä kuntoilu ei riitä, vaan pitää myös syödä hyvin ja pitää mieli kunnossa.
Kuituja on tutkittu viime aikoina paljon ja niistä on saatu paljon uutta tietoa. Ne saattavat auttaa jopa huomattavassa määrin mm. kolesteroliin, verenpaineeseen, painonpudotukseen ja moneen muuhun terveysongelmaan. Vatsa toimii hyvin. Ne puhdistavat putkistoa ja niissä on myös paljon vitamiineja ja kivennäisaineita.
Minä olen vuosia tehnyt oman sekoituksen, jota laitan pari ruokalusikallista aamumyslin joukkoon. Toimii myös hyvin jogurtin, viilin ja puurojen kanssa. Eikä maksa paljon. Sekoitan muovikassissa purkillisen kauraleseitä, ruisleseitä, vehnänalkioita, rouhittuja pellavansiemeniä, vaaleaa paahdettua soijaa ja pussillisen auringonkukan siemeniä. Osta pellavansiemenet aina rouhittuina ja valonpitävässä laatikossa. Valo vähentää niiden ravintoarvoa ja jos ne ovat kokonaisia, ne menevät suoliston läpi sulamatta. Sekoitan joukkoon myös vihreää teetä, jota ostan irtonaisena. Murskaan teelehdet pieneksi silpuksi. Jos et ole teen juoja, tämä on hyvä tapa saada vihreän teen monet terveysvaikutukset. Voit lisätä mukaan tyrni- ja puolukkarouhetta, siemeniä, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä tai erilaisia jauheita halusi mukaan.
LISÄYS: Australia Network TV:n uutisissa oli juuri soijasta, että uusien tutkimusten mukaan voimakkaat soijatiivisteet saattavat nopeuttaa syövän kasvua. Tutkiessani asiaa netissä huomasin, että siellä on paljon soijan vastaista informaatiota. Jotkut tahot varoittelevat, että se ei ole hyväksi edes eläimille. Soija, jota suuret markkinavoimat myyvät super-ravintona, halpana ja helppona kasvattaa melkein missä vain, saattaakin olla epäterveellistä. Yritykset eivät juurikaan välitä, kuinka paljon vahingollisia lisäaineita ja ainesosia he syöttävät meille ravinnon mukana. Aina kun kuluttaja haluaa selvemmän pakkausselostuksen tuotteisiin, yritykset pistävät kampoihin ja yrittävät rajoittaa muutoksia. Ainoa syy, miksi iso business ei välitä siitä, mitä ihmisille tapahtuu, voi olla vain raha! Yritykset tietävät, että esimerkiksi transrasvat ovat epäterveellisiä. Niitä käytetään, koska ne ovat halpoja. New Yorkissa on kielletty uuden lain voimalla näiden rasvojen käyttö ruoan valmistuksessa, mm. ranskalaisten paistamisessa. Mutta muualla yritykset käyttävät niitä viimeiseen asti tuotteissaan. On aivan uskomatonta, että isolla rahalla yritetään hidastaa samanlaisen lain tuloa omille markkinoille, vaikka on jo vuosia, ehkä vuosikymmeniä tiedetty, että transrasva on epäterveellistä. Toinen huono mutta halpa rasva on palm-öljy. Sitä käytetään monissa tuotteissa juuri halpuutensa ansiosta. Mutta todellisuudessa sitä ei pitäisi syöttää edes sioille. Itse asiassa EU-säännökset karjan ravinnosta ovat tiukemmat kuin ihmisten. Ihmiselle voi syöttää vaikka lyijyä pieninä annoksina, kunhan ei kuole välittömästi siihen. Tällä saralla on myös paljon ristiriitaisuutta ja tietämättömyyttä. Jokaisella on oma lehmänsä ojassa, joten oikeastaan mihinkään tahoon ei voi luottaa sokeasti. Jopa rypsiöljyn terveellisyydestä ollaan monta eri mieltä.
Jos iso business ei välitä, niin meidän on kuluttajina otettava itse vastuu omasta ostoskäytöksestämme ja terveydestämme. Ostammeko aina halvimman tuotteen tai kiiltävimmän omenan välittämättä siitä, kuinka paljon siinä on torjuntamyrkkyjä. Vaha omenissa on vain sen takia, että se näyttää paremmalta. Netissä surfatessani opin myös, että moni – niin vihreä kuin tavallinen – tee sisältää usein rakasmetalleja ja torjuntamyrkkyjä. Kannattaa miettiä, oletko luomutuotteiden arvoinen. Tämä on taas yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka tiede tuo uutta tietoa ja kuinka monet asiat ympärillämme muuttuvat nopeasti. Meidän on tehtävä fyysisestä terveydestä elinikäinen oppimisen polku. Myös henkisellä puolella vanhat uskomukset saattavat vahingoittaa meitä. Sekä fyysisesti että henkisesti terveellinen elämä on kasvua. Kun asiat muuttuvat, meidän on muututtava ja kasvettava mukana.
Pellavasiemenrouhe sisältää monityydyttämättömiä rasvahappoja, alfalinoleenihappoa ja linolihappoa, jotka ovat tärkeitä solukalvojen rakennusaineita. Ligaani (liukenevaa) kuitua pellavansiemenissä on yli tuhatkertaisesti muihin viljelyskasveihin verrattuna. Se on erittäin vatsaystävällinen ja siinä on myös paljon monipuolisia kuituja, proteiinia, kivennäisaineita ja vitamiineja. Kauran kuiduissa on beetaglugaanikuitua, joka edistää kolesterolin poistumista. Kuiduista vapautuu energiaa tasaisesti ja on kylläinen tunne.
Olet varmaan myös kuullut glykeemisestä indeksistä. Se kertoo ruoka-annoksen aiheuttaman nousun verensokerissa. Lukemani perusteella uskon, että GI ei ole vain uusi terveysvillitys, vaan että se on tärkeä asia. Monet sairaudet aina syövästä diabetekseen ja sydänsairauksiin olivat harvinaisia, kunnes aloimme 1900-luvun alussa syömään suurissa määrin turhia hiilihydraatteja. Sokeri, kola-juomat, jäätelö, makeiset, vaalea leipä, pulla jne. yleistyivät, ja niin yleistyivät myös monet sairaudet sekä liikalihavuus. Tietenkin näihin sairauksiin voi olla monia muitakin syitä, mutta uskon, että suunnaton sokerin syöntimme ei ainakaan edistä terveyttä.
Aterian ainesten GI:n keskiarvo määrää, mikä on aterian kokonais-GI. Eli kun syöt perunan jonka GI on korkea, ja pihvin jonka GI on matala, niin mahassa ne tietenkin sekoittuvat ja keho reagoi niiden GI-keskiarvoon. Sitruunan GI on erittäin alhainen. Minä laitan sitruunatiivistettä vesipulloon ja ruokaillessa juomalasiin. Ravintoloissa on yleensä aina sitruunaviipaleita tarjolla ja käytän niitä vesilasissa ja mausteena, ja saatan jopa syödä pari viipaletta ruoan jälkeen. Mausteena sitruuna ajaa usein saman asian kuin suola, ja ruoan jälkeen se puhdistaa suun. Samoin valkoisen etikan GI on matala, joten se on oiva salaatin kastike. Netissä on monia GI-taulukoita, joista voit valita itsellesi mahdollisimman alhaiset GI-ruoat. Mutta jo pelkästään sitruunan avulla saat helposti laskettua GI-kuormaa päivittäisessä ruokailussasi. Eräs USA:ssa toiminut suomalaissyntyinen lääkäri (jonka nimen olen unohtanut), kirjoitti terveysaiheisen kirjan, ja yksi hänen kuningasajatuksistaan oli nauttia 2 teelusikallista sitruunanmehua heti aamusta. Sitruuna on ideaalinen terveystuote, saatavilla niin kaupoissa kuin ravintoloissa, säilyy pitkään, löytyy myös kätevänä 99% tiivisteenä ja on edullista. Sen makuun totutteleminen saattaa viedä hetken, mutta kun siihen tottuu, on vaikea lähteä ruokapöydästä ilman että puhdistaisi sillä suunsa.
Vedestä sen verran, että etenkin vanhemmat ihmiset menettävät janon tunteen, mutta siitä huolimatta heidän pitäisi juoda vettä paljon. Olemme suurimmaksi osaksi vettä. Toinen terveyttä edistävä asia on syödä hitaasti ja pureskella ruoka hyvin. Niin emotionaalisessa kuin fyysisessä hyvinvoinnissa yksinkertaiset keinot ovat yleensä parhaita, mutta koska ne ovat niin yksinkertaisia ja lähes ilmaisia ja kaikkien saatavilla, emme usko niihin. Markkinavoimat ovat saaneet meidät uskomaan ihmepillereihin ja monimutkaisiin terapioihin.
Juoksemme aina uusimman, suurella rahalla mainostetun ihmetuotteen perässä, kun olisi paljon parempi, että näkisimme vähän vaivaa ja ottaisimme itse asioista selvää ja tekisimme omat rohtomme. Kun olemme ajatuksella mukana miettimässä mikä on meille hyväksi, sitoudumme aivan eri tavalla omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme, kuin jos vain käymme ostamassa uusimmat pillerit kaupasta. Se, että aktiivisesti otamme osaa omaan terveyteemme, saattaa levitä myös muualle elämäämme ja alamme elämään omannäköistä elämää. Kaikessa tässä on vain muistettava, että hyvä terveys on pitkäaikaisen sitoumuksen tulos. Kun ostamme purkin vitamiineja emmekä huomaa mitään eroa, niin ajattelemme että se ei toimi. Etenkin vitamiinit on nähtävä enemmänkin ennalta ehkäisevänä ja terveyttä ylläpitävänä asiana kuin akuutin sairauden korjaajana.
Markkinavoimat ovat vahvasti mukana terveydenhuollossakin. Lääkärit, sairaalat ja lääketehtaat haluavat sinun olevan sairas. Jos sinä olisit lääkäri, niin tuskin olisit onnesta soikea, jos joku keksisi ihmepillerin, jonka avulla sinulta loppuisi työ ja joutuisit uudelleen koulutettavaksi vaikka levyseppä-hitsaajaksi. Juuri lääketeollisuus ja useat lääkärit ovat SOKEASTI vastaan KAIKKEA uutta vaihtoehtoisenterveydenhoitoon kuuluvaa, jos se on heidän pussistaan pois. He eivät edes odota testien tuloksia, vaan leimaavat kaiken heti humpuukiksi ja puoskareiksi. Lääkäreiden ja lääketehtaiden kaikki ennaltaehkäisevä terveydenhoito, vitamiininen ja muiden ‘ilmaisten’ hoitojen suosittelu on aina sivulauseessa tai näennäistä. He tekevät sitä juuri sen verran, jotta syyllisyydentunne ei paina. Lääketehtaiden mainoksissa on vakiolause: ”Syö vihreitä vihanneksia ja kuntoile, mutta jos se ei auta, mene lääkäriin ja pyydä häneltä xxxx pilleri, se auttaa varmasti”. Mainoksen alakulmaan on pienellä kirjoitettu, että tämän lääkkeen sivuvaikutukset saattavat olla pahempia kuin sairautesi. Vaikka lääkäri antaa meille lääkkeitä jotta parantuisimme, se ei tarkoita että lääkkeet olisivat meille terveellisiä. Lääkärit ja lääketeollisuus ovat myös hyvä esimerkki siitä, kuinka yhteiskunnallinen harha toimii. Kaikki ovat loppujen lopuksi huolissaan vain oman työnsä tai firman selviämisestä. Muiden hyvinvoinnilla tai sen puutteella ei ole juurikaan väliä. Todella outoa on, että erään artikkelin mukaan lääkärit kuolevat muuta väestöä nuorempana!
Koska terveydenhuollossa on kyse ihmisten terveydestä ja jopa hengissä säilymisestä, se on oiva paikka PELOTELLA ihmiset käyttämään lääkkeitä ja lääketieteellisiä toimenpiteitä, joita he eivät ehkä edes tarvitse tai jotka saattavat jopa olla vahingollisia. Seuraa lääkemainoksia, niin huomaat, kuinka niissä usein käytetään pelkoa myyntikikkana. Saatetaan sanoa: Jos olet yli viisikymppinen nainen, sinun on parasta alkaa huolestumaan tästä ja tästä mahdollisesta sairaudesta. Huomasin tämän myös täällä Thaimaassa. TV oli päällä ja ohimennen kuulin sanan syöpä (mareng) ja mietin, että miten sen kuuleminen vaikuttaa johonkin maaseudulla elävään henkilöön, joka on juuri saanut ensimmäisen TV:n. Etenkin maaseudulla TV on vielä monille harvinaisuus, tai sitä katsotaan ajanpuutteen takia vähän. TV saattaa olla tällaiselle henkilölle todella tärkeä asia ja he saattavat uskoa sokeasti mitä siellä sanotaan. Etenkin pelot jäävät usein jäytämään alitajuntaamme.
Yhä enemmän on alkanut näkymään polemiikkia siitä, että kolesterolilääkkeet saattavat olla yksi suurimmista lääketieteellisistä huijauksista. Lääketehtaat ovat jo vuosia saattaneet tietää, että niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä ja että kolesteroli ei olekaan niin paha asia kuin meille on uskoteltu. Tämä voi olla samanlaista harhaa ja hämäystä kuin mitä asbestiteollisuus teki 1935-luvulta eteenpäin kymmenien vuosien ajan. He tiesivät asbestin terveyshaitoista, mutta haitat haudattiin, ja asbesti levisi kulovalkean tavoin kaikkialle. Kukaan ei tiedä tarkkaan, mutta ehkä miljoonat ihmiset kärsivät sen haittavaikutuksista. Satojatuhansia on myös kuollut sen takia, ja tulee kuolemaan. 1980-luvulla sen terveyshaitat vihdoinkin myönnettiin, minkä jälkeen on käytetty miljardeja asbestin poistamiseen rakennuksista. Tupakka on aivan samanlainen huijaus. Tupakkayhtiöt ovat jo vuosikymmeniä tienneet, että nikotiini aiheuttaa riippuvuutta, mutta sitkeästi väittävät toisin. USA:ssa tupakkayhtiöiden johto joutui kongressin kuultavaksi ja valan alla jokainen vannoi, että nikotiini ei aiheuta riippuvuutta. Raha ja valta ovat tärkeämpiä kuin se, että ihmisiä kuolee. Ja jos olemme oikein tarkkoja, niin jos tekee töitä tupakkafirmalle, mainostaa sitä tai edesauttaa sen menekkiä millään tavoin, on tavallaan syyllinen siitä koituviin ongelmiin. Kioskin täti, joka myy alaikäisille tupakkaa sillä verukkeella, että jos ei hän niin joku muu möisi, on osa tätä harhan ketjua. Mutta ei kukaan halua näin ajatella… on niin paljon helpompi elää läpät silmillä ja harhassa kuin ottaa vastuu omista teoista. Älä ota minunkaan sanomisiani jonain lopullisena totuutena, vaan ota ITSE asioista selvää. Ja etenkin terveyteen liittyvien asioiden kohdalla on tärkeää ottaa huomioon oma terveydentila, lääkitys ja ikä eikä seurata sokeasti kenenkään ohjeita. Jopa vitamiinit saattavat aiheuttaa ongelmia määrättyjen lääkkeiden kanssa, joten tarkista aina lääkäriltäsi tuotteiden yhteensopivuus.
Muutama terveysohje lisää: Ota päivittäin 1000-3000 mg C-vitamiinia, joka sulaa vähitellen. Uuden tutkimuksen mukaan 500 mg C-vitamiinia päivässä auttaa polttamaan 40 % enemmän rasvaa kuntoillessa. Se suojaa myös auringon haitoilta. Käytä aurinkovoidetta, mutta pidä myös huolta, että saat tarpeeksi aurinkoa ja D-vitamiinia. Uudet tutkimukset osoittavat, että aurinko ei ehkä aiheuttaakaan syöpää, mutta ryppyjä se kyllä aiheuttaa. Ota päivittäin E-vitamiinia 200-400 IU. Foolihappoa sydämelle 800 mcg päivittäin. Seleeniä 100 mcg ja sinkkiä 50 mg muutaman kerran viikossa. E-EPA kalaöljyä 500 mg päivittäin sekä hyvä monivitamiini vähintään muutaman kerran viikossa. Ota 325 mg:n aspiriini kerran viikossa; sen sydäntä edistävät terveysvaikutukset kestävät 7-10 päivää. Pidä pari kertaa vuodessa viikon parin tauko kaikista vitamiineista. Ja muutenkin on aivan ok, että jätät päiviä väliin. Venyttele vähintään pari kertaa viikossa ja kuntoile 3 kertaa viikossa. Niin kauan kuin saamme sidottua omat kengännauhamme, voimme olla aktiivisia. Olet varmaan kuullut, että uudet tutkimukset osoittavat, että useimmat sairaudet ovat tulehdustiloja. Jotkut lääkärit suosittelevat ottamaan yhden antibioottikuurin vuodessa, vaikka olisi täysin terve (esim. Zithromax). Tämän sanotaan auttavan poistamaan mahdolliset piilossa muhivat tulehduksien alut. Noin yleisesti ottaen antibioottien syömistä pitäisi välttää. (Aspiriini auttaa selviämään hengissä sydänkohtauksesta, jos sitä ottaa heti ensi oireiden aikana.) Yksi erittäin tehokas kaikenlaisten kipujenpoistaja on pyöriä pyöriä lattialla tennispallo selän alla.
Takaisin ravinteisiin: Ihmisen elinikä on tuplaantunut kehittyneissä maissa viimeisen 100 vuoden aikana. Totta kai siihen on vaikuttanut paljon myös lääkkeet ja nykyinen terveydenhuolto. Mutta tämä tuplaus on suurelta osalta myös yksinkertaisten asioiden kuten paremman hygienian ja ravinnon (ravinteiden / vitamiinien) ansiota. Tohtori Tolosen nettisivut ovat täynnä erittäin hyvää infoa terveydestä ja ravintoaineista. Jos et vielä tiedä E-EPA kalaöljyn hyödyistä, niin lue siitä Tolosen sivuilta. Tilaa Tolosen uutiskirje.
Monet valittavat, että lisäravinteet ovat kalliita. Tämä on totta määrättyjen vitamiinien kohdalla, mutta vielä kalliimpaa on olla sairas. Yhden pullakahvin tai oluttuopillisen hinnalla saa taatusti kaiken sen vitamiinin, mitä normaali henkilö päivittäin tarvitsee. Ja jos lisäravinteet antavat meille terveen vanhuuden ja jopa lisävuosia, niin mikä on näiden vuosien arvo?
Liikakilot ovat kaikkien tietämä terveysvaara. Mutta ylipainon aiheuttamat psyykkiset ongelmat saattavat olla jopa vakavampia kuin fyysiset. Välitä itsestäsi sen verran, että et anna itsesi lihoa. Samoin huolehdi lapsistasi ja puolisostasi ja ystävistäsi, jos heille alkaa kerääntyä liikakiloja. Auta heitä huomaamaan tämä ajoissa. Monesti emme itse huomaa, että kiloja on alkanut kerääntymään, joten ystävän apu voi olla tässä kultaa kalliimpaa. Kilot tulevat niin helposti, mutta niistä eroon pääseminen on usein vaikeaa. Tietenkin iän mukana saattaa tulla muutama kilo lisää ja geeneillä on myös oma vaikutuksensa, mutta näihinkin voi vaikuttaa. Ystävien ja perheenjäsenten ylipaino on hyvä esimerkki siitä, että usein meillä on niin kiire omien juttujen kanssa, että heistä huolehtiminen jää kaiken touhuamisen varjoon. Emme ota ongelmia puheeksi ennen kuin se on liian myöhäistä. Ja silloinkin palautteemme on yleensä negatiivista, eli haukumme tätä henkilöä, koska hän on läski. Tämä ei ole välittämistä. Jopa aroista asioista voi puhua, jos sen osaa tehdä sydämestä.
Sitten vielä pari tärkeää asiaa: Mieti, miksi teet mitään terveytesi eteen. Käytkö lenkillä kuntoilun ilon takia, vai sairauden tai kuoleman pelon takia. Syötkö vitamiineja ilon vai pelon takia. Miksi olet kasvisyöjä? Sillä, että teet asioita oikeiden syiden takia, on ehkä suurempi merkitys kuin sillä, mitä teet. Ehkä kakunpalanen ei tapa sinua, mutta itsensä syyllistäminen sen takia tappaa. Ja mikä tärkeintä, ohjaa lapsesi ruokailutottumukset oikeaan suuntaan heti nuoresta pitäen. Sallimalla heidän syödä roskaruokaa ja makeisia ja juoda limsaa päivät päästään on välinpitämättömyyttä. Haluatko, että lapsesi taistelevat diabeteksen kanssa muutaman vuoden päästä? Ylilihavuus, diabetes ja muut niistä johtuvat ongelmat tulevat olemaan yhä useamman suomalaisen lapsen kohtalo!
*****
- Vapaus harhasta… kirkko ja homot
Jos haluamme elää vapaina kaikesta harhasta, meidän on tarkasteltava objektiivisesti ja erittäin tarkasti kaikkia asioita, jotka vaikuttavat meihin. Emme voi jättää tutkimatta esim. uskontoa siksi, että sitä ei pitäisi hyvien tapojen mukaan ruotia. Mikään ei ole koskematonta tällä polulla. Kun ymmärrämme elämän ympärillämme, voimme löytää vastauksia ongelmiimme ja sitä kautta olla vapaita.
Olen tutkinut uskontoja jo vuosia ja olen tullut siihen tulokseen, että kaikki uskonnot ovat taikauskoa. Joillekin henkilöille näkemykseni saattaa olla aika raju ja täysin päinvastainen kuin yleinen näkemys. En ole Jeesuksen tai muidenkaan uskontojen perusoppeja vastaan, vaan kirkkoja, jotka käyttävät pyhiä kirjoja tukemaan omia itsekkäitä päämääriään..
Tänä päivänä uskonnollinen elämä aivan samanlaista harhaa kuin mitä oli esim. 1500-luvulla. Kirkko kidutti ihmisiä hengiltä uskonnon nimissä ja poltti noitia roviolla. Jos jotain henkilöä (yleensä naista) epäiltiin noituudesta, hänet heitettiin kahleissa veteen. Jos hän kellui, hän oli noita ja sitten hänet poltettiin roviolla, mutta jos hukkui, niin sinä tapauksessa hän ei ollut noita. Tätä tehtiin Jumalan ja kirkon nimissä ja sillä yritettiin saada aikaiseksi hyvää. Nyt näitä julmuuksia puolustellaan yleisesti sillä, että “se oli silloin kauan sitten.” Mutta sama ‘noitajahti’ jatkuu vielä tänäkin päivänä. Kirkko on vain tullut varovaisemmaksi. Se tietää, että se ei voi enää syöttää meille aivan järjettömiä satuja eikä tehdä julkisesti täysin törkeitä asioita. Tiesikö, että vielä muutama vuosi sitten monissa Arabimaissa ei voinut ottaa minkäänlaisia vakuutuksia, koska kaikki on “God willing.”, jos “Jumala niin sallii/haluaa”. Eli jos rakennus palaa, se on “Jumalan tahto”, eikä sitä vastaan voi vakuuttaa. Samoin Thaimaassa Buddhalaisuuden mukaan vielä muutama kymmenen vuotta sitten ihmiset, jopa omat vanhemmat saattoivat antaa veteen vahingossa pudonneen uimakyvyttömän lapsensa hukkua, koska se oli hänen kohtalonsa.
Esimerkiksi vielä muutama vuosi sitten homoseksuaalisuus tuomittiin ja homoja/lesboja peloteltiin helvetillä aivan avoimesti. Kuinka monta nuorta on osaksi tämän pelottelun takia tehnyt itsemurhan tai muuten pilannut elämänsä? Tästä johtuvia itsemurhia tapahtuu yllättävän paljon vielä vanhemmallakin iällä. Kuinka monta unetonta yötä ovat nuoret pelon kourissa pyörineet? Kuinka monta kyyneltä on valutettu? Mutta ei tämä kirkkoa kiinnosta. Sille on tärkeämpää pitää sitkeästi kiinni taikauskoisista opeistaan.
Outoa tässä on se, että tutkimusten mukaan monet kirkon työntekijöistä ja aktiiveista seurakuntalaisista ovat kaappihomoja. Ja kuten olet varmaan uutisissa kuullut, kuinka esim. USA:ssa katolinen kirkko on joutunut huonoon valoon pappiensa seksiskandaalien takia. He ovat vuosia käyttäneet hyväksi kuoropoikia. Jos vielä tänä päivänä kirkoissa tapahtuu tällaisia asioita aivan yleisesti, niin minkälaista meininkiä siellä on ollut satojen vuosien ajan, ennen kuin seksuaalinen hyväksikäyttö uskallettiin kieltää. Satojen vuosien ajan papit ovat mellastaneet kirkoissaan miten halusivat, mutta vasta aivan viime vuosina tämä heidän seksuaalinen hyväksikäyttö, jonka olemassa olon monet tahot ovat tietäneet uskallettiin kyseenalaistaa ja kieltää. Minusta on myös outoa, että Suomessa jopa 35% luterilaisen kirkon papeista ei usko Jumalaan. Miten tällainen pappi voi johdattaa sinut mahdollisen Jumalan luo taivaaseen? Ei mitenkään.
Kaikkein oudointa tässä koko jutussa on se, että luterilainen kirkko ei itse toimi Raamatun tai Jeesuksen oppien mukaan. Eikö Jeesus opettanut myötätuntoa, anteeksiantamista, avoimuutta, lähimmäisen rakkautta ja SUVAITSEVUUTTA? Eikö juuri Jeesus sanonut seksityöläistä kivittäneelle joukolle, että se joka on itse synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven? Mutta kirkko kivittää vielä tänäkin päivän kaikkea, mitä se ei hyväksy tai mitä se PELKÄÄ. Ja se pelkää sellaisia asioita, joita se näkee itsessään.
Ja eikö näin ole myös sinun kohdallasi? Pelkosi ovat heijastuksia omasta sielunelämästäsi! Jos joku haluaa oikeuden mennä naimisiin vaikka lampaan kanssa, se ei herätä sinussa voimakkaita tunteita, jos sinulla itselläsi ei tällaisia piilossa olevia haluja. Mutta jos homot haluavat naimisiin, niin se liikuttaa sinua, koska se saa vastakaikua omista (usein piilossa olevista) vastaavista peloistasi. Sinulla voi olla mielipide siitä, että olisiko suvaittavaa sallia ihmisen mennä naimisiin lampaan kanssa, mutta jos se aiheuttaa pelkoja, niin silloin se tarkoittaa sitä, että nämä pelot ovat sinussa. Monet raavaat miehet haukkuvat homoja juuri tämän saman syyn takia, eli he tunnistavat homoseksuaalisia tunteita / pelkoja itsessään.
Monet myös juovat itsensä hengiltä tällaisten asioiden takia. Lähiöbaareissa on paljon kaappihomoja ja lesboja, jotka eivät ole löytäneet mitään muuta tapaa hallita näitä tunteita kuin tukahduttaa ne oluella. Tai itse asiassa useimmat heistä eivät edes ole homoja. He ovat vain menneet läpi seksuaalisen identiteettikriisin, ja koska eivät ole päässeet siitä kenenkään kanssa keskustelemaan, se on jäänyt ’päälle’. Ja kuten kaiken kanssa elämässä, se mihin keskitämme huomiomme, kasvaa elämässämme. Eli koska homoseksuaaliset tunteet / pelot ovat jatkuvasti mielessä, niin ne myös kasvavat ja vahvistuvat. Ja niiden tukahduttaminen vaatii aina vain enemmän ja enemmän olutta. Jos nämä henkilöt olisivat päässeet vapaasti keskustelemaan peloistaan, niin monet heistä olisivat onnellisesti naimisissa, ja osa olisi homoliitossa eivätkä alkoholisoitumassa jossain kuppilassa. Kun ihminen joutuu elämään vuosia valheessa, se aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Hän turhautuu, masentuu ja ärtyy. Paha olo kasvaa hänen sisällään ja muuttuu ajan kanssa vihaksi ja aikanaan purkautuu epätoivona ympäristöön, esim. juuri huumeiden tai alkoholin käytöllä, puolison ja lasten pahoinpitelynä.
Uskon myös, että monet nyt homoseksuaalista elämää elävät henkilöt eläisivät heteroina, jos heillä olisi ollut joku, jolle puhua näistä asioista silloin kun he olivat identiteettikriisissä. Ja koska kirkko ja yhteiskunta eivät anna lupaa puhua homoudesta ja monista muistakin aroista asioista niiden oikeilla nimillä, sukupolvi toisensa jälkeen menee samat ongelmat läpi aivan turhaan. Mutta ei ihmisten hyvinvoinnilla ole väliä, tärkeämpää on ylläpitää yhteistä harhaa.
Aivan samalla lailla kuten monet kaappihomot elävät heteroelämää, myös monet heterot elävät homoelämää. Etenkin silloin, kun olemme henkisessä kriisissä ja se jatkuu tarpeeksi kauan, annamme tavallaan periksi, että kai se sitten niin on, eli olemme homoja. Aivan kuten huono itsetunto tulee usein siitä, että esim. puolisomme (usein mies) hakkaa vaimonsa itsetunnon täysin alas, niin tämä vaimo alkaa muutaman vuoden jälkeen uskomaan, että kai se sitten niin on, että olen huono. Samoin jos usean vuoden elämme hirveässä angstissa ja pelossa, että olemme homoja, niin taatusti se vaikuttaa meidän psyykeen ja omakuvaan ja saatamme alkaa uskomaan siihen vaikka se ei ehkä olisi totta. Ihminen oppii elämään vaikka millä tavalla. Tämä meidän romanttinen heteroavioliitto on itse asiassa aika uusi keksintö ja taidamme vieläkin olla vähemmistö. Moniavioisuus, järjestetyt avioliitot ovat erittäin yleisiä. Esim. Thaimassa on monilla on useita vaimoja. Vielä tähänkin päivänä monissa kulttuureissa nuoret naiset myydään vaimoiksi heti ensimmäisten kuukautisten jälkeen jne. Eli on monia tapoja elää parisuhteissa ja homoseksuaalisuus on vain yksi sellainen muiden joukossa. Mutta jos homous olisi hyväksytty ja siitä voisi vapaasti puhua niin ystäville kuin ammattiauttajalle, niin uskon että moni saisi heti kriisin alussa selvitettyä itselleen, onko hän homo vai johtuuko nämä tunteet jostain muusta, kuten mediasta. Uskon myös, että avoimuus antaisi ihmisille mahdollisuuden testata ja kokeilla, sopiiko homoseksuaalinen elämäntyyli heille. Tällaisesta avoimuudesta seuraisi vapautta. Tästä meidän nykysysteemistämme ei seuraa kuin lisää ahdistusta kaikille.
Monet nuoret pelätessään omia sekavia seksuaalisia tunteitaan hakeutuvat ammatteihin, joissa on vaikea olla homo. Eli ajatellaan, että sotilaana, poliisina, vanginvartijana tai työskentelemällä kirkon parissa he eivät voi antaa homouden tulla esiin, kun taas jossain muussa työssä kuten sairaanhoitajana he saattaisivat lipsahtaa ulos kaapista. Ja nämä ammatit antavat myös hyvän suojan homoudelle. “Meidän Matti on sotilas, ei se voi olla homo”. Samoin monet kaappihomot menevät naimisiin ensimmäisen tyttöystävänsä kanssa toivoen, että homoseksuaaliset tunteet häviäisivät avioliiton mukana. Eli he elävät elämää, joka ei ole heidän oma totuutensa. On vaikea olla onnellinen, jos elää valhetta.
Suomessakin on satojatuhansia, kyllä, satojatuhansia ihmisiä tuhottu tämän takia. Ja me luulemme olevamme myötätuntoisia, hyviä ja sivistyneitä ihmisiä! Monia vanhempia ei kiinnosta, vaikka he aivan selvästi näkevät, että heidän lapsensa taistelee identiteetti- (tai muiden) ongelmien kanssa. Vanhemmat ovat avuttomia, koska kukaan ei ole opettanut heille, mitä pitäisi tehdä. He pelkäävät omia tunteitaan ja sitä, mitä naapurit ja tutut sanovat, jos he alkavat selvittämään asiaa ja lapsesta tuleekin homo. On paljon helpompi koko perheen voimin tanssia itsepetoksen tanssia kuin avata matopurkki ja riskeerata, että ei saakaan matoja enää takaisin purkkiin. Yllytetään, painostetaan tai suorastaan ”pakotetaan” nuoret naimisiin siinä toivossa, että kyllä se siitä selviää. Tällainen itsepetos on erittäin tyypillistä ongelmanhoitoa suomalaisissa kodeissa. Monet vanhemmat, vaikka ovatkin aivan hyviä ja kunniallisia kansalaisia, ovat niin omien ahdistustensa vankeja, että heillä ei yksinkertaisesti ole henkistä kapasiteettia auttaa ketään, kun he eivät osaa auttaa itseäänkään. Sitten on tietenkin suuri määrä niitä vanhempia, joille omat ’lelut’, harrastukset ja jopa TV-ohjelmat saattavat olla paljon tärkeämpiä kuin lastensa hyvinvointi.
Suurin osa nuorista menee jonkintasoisen seksuaalisen identiteettikriisin läpi. Nykyään musiikkivideot, TV ja elokuvat tunkevat tuutin täydeltä (usein houkuttelevaa) avointa tai piilohomoutta. Siinä on nuoren vaikea itsekseen päättää mitä hän on, kun ei ole kenelle asiasta puhua – ja siihen päälle vielä kirkon, koulun, kaverien ja vanhempien painostus ja pelottelu. Vielä tänäkin päivänä haettaessa ammattiapua selvittämään näitä tunteita etupäässä yritetään käännyttää, eli yritetään kieltää kaikki homoseksuaaliset tunteet. Jos lapsi haluaa tanssi, mutta hänet viedään väkisin pelaama lätkää tai muihin miehisiin harrastuksiin, niin kuinka onnellinen hänen lapsuutensa voi olla? Ja jos yksi perheen jäsenistä ei ole onnellinen, niin eivät ole muutkaan. Uskon vakaasi, että emme ole heteroja tai homoja, vaan olemme seksuaalisia olentoja. Kaikki nimikkeet ovat ihmisten keksimiä luokituksia. Ja uskon myös, että lähes kaikilla meillä on jossain vaiheessa elämäämme homoseksuaalisia tunteita, mutta tämä ei tee meistä homoja. Eikä homo ole hetero jos hänellä on heterotunteita.
En suinkaan tarkoita, että on olemassa joku Hollywoodin elokuvien kaltainen salainen eliittikerho, joka piilossa manipuloi koko maapalloa omien etujensa mukaisesti, vaan että niin kirkko kuin yhteiskunnalliset organisaatiot ovat itsenäisiä yksiköitä, ja niiden suurin pelko on kuolla. Jos sinä olisit töissä esim. YK:ssa ja vaikka et edes pitäisi työstäsi tai jopa salaa ajattelisit, että YK on täysin turha organisaatio, niin et taatusti haluaisi lopettaa sitä. Et tietenkään haluaisi menettää hyvää työtäsi. Me ihmiset olemme näin itsekkäitä ja lyhytnäköisiä. Vaikka tiedämme työmme olevan vaaraksi ihmisille, niin sepittelemme omassa mielessämme valheita ja puolusteluja, miksi se on ok. Tupakka, alkoholi, aseet, monet lääkkeet ja monet muut vaaralliset tuotteet, joita kauppojen hyllyt ovat täynnä, ovat kaikki ihmisten tekemiä ja esimerkkejä siitä, että emme todellisuudessa välitä, mitä ihmisille ja maapallolle tulee tapahtumaan. Ainoa asia mitä haluamme on raha! Juuri tällä tavalla lähes kaikki ajattelevat, oli sitten kyse ministereistä, yritysjohtajista, papeista tai kotiäideistä. Jokainen pelkää oman pallinsa puolesta ja puolustaa sitä viimeiseen asti. On tietenkin olemassa hyviä politiikkoja ja pappeja, jotka aidosti yrittävät tehdä parhaansa muiden eteen, mutta vuosi vuodelta heitä on aina vain vähemmän.
Kaikkien kirkkojen yksi suurimmista aseista on tuomitseminen ja pelottelu iankaikkisella helvetillä. Kirkko ei perustu hyvyyteen, anteeksiantamiseen tai pyhyyteen, vaan niiden vastakohtiin. Vuonna 2006 paavi loukkasi puheessaan islamilaisia, ja vaikka muslimit vaativat paavia pyytämään anteeksi, hän ei pyytänyt. Turkissa mellakoitiin ja nunna murhattiin Somaliassa, mutta paavi vain selitteli ja oli pahoillaan, että hänet on ymmärretty väärin. Hänelle on tärkeämpää olla oikeassa kuin pyytää anteeksi. Murhatulla nunnalla ei ollut juurikaan arvoa. Hänestä sai vain hyvää materiaalia seuraavan sunnuntain messuun.
Jos paavi, joka on katolisen kirkon johtaja, on näin välinpitämätön eikä ymmärrä tehdä sitä, mikä on oikein, niin mitä voimme odottaa lopulta seurakuntaa? Eikö jo maalaisjärkikin sano, että tällaisessa tapauksessa pitää sanoa, että anteeksi, oli siihen sitten syytä tai ei. Jo käytöksen kultaisessa kirjassa opetetaan sen verran; ei tarvitse olla paavi ymmärtääkseen tämän. Tässä saattaa olla kyse jopa 3. maailman sodan alkamisesta. Monet isot sodat ovat alkaneen näennäisesti pienistä jutuista. Ja jos ei muuta, niin kaikki tällainen pahuus lisää oljenkorsia kamelin selkään, ja jonain päivänä se katkeaa … se on täysin varma!
Jos kirkot joutuisivat perustelemaan oikeuden edessä Jumalan ja taivaan olemassa olon, niin ne heitettäisiin ulos välittömästi. Missään ei ole yhtään vedenpitävää todistetta Jumalasta, taivaasta tai helvetistä. Kaikki uskonnot perustuvat uskomuksiin ja luuloihin. Kaikki tieto on perimätietoa perustuen vanhoin kirjoihin, joita on käännetty moneen otteeseen viimeisen 3000 vuoden kuluessa. Jokaista käännöstä on muutettu aina palvelemaan sen aikaista kirkkoa ja uskontoa. (Tästä lisää myöhemmin.) Periaatteessa kaikkien uskontojen perusopit ovat niin samanlaisia, että niiden täyttyy perustua samaan lähteeseen: joko muinaiseen Intiaan tai Kiinaan. Uskontojen voima perustuu etupäässä kuoleman pelkoon. Ihminen on aivojen kehittyessä alkanut tarvitsemaan pelkojensa takia jotain, mihin uskoa.
Buddhalaisuus (jota en ole, eikä tarkoitukseni ole käännyttää ketään buddhalaiseksi) on tietääkseni ainoa uskonto, jossa nimenomaan sanotaan, että se ei ole koskaan valmis tai täydellinen, vaan että se kasvaa ja muuttuu ajan mukana. Sen perusteella mitä siitä tiedän, se on monella tavalla paljon ihmisystävällisempi uskonto kuin monet muut. Siinä ei tuomita, vaikka olisit varas tai vaikkapa transvestiitti. Se on käytännönläheinen ja toimii myös arjessa eikä vain sunnuntaisin kirkossa. Sitä ei ole kuulemma koskaan levitetty miekan voimalla, josta kylläkin olen hieman eri mieltä. Juuri tälläkin hetkellä Thaimaan eteläosassa on menossa muslimien ja buddhalaisten välinen aseellinen kahakka. Ja vaikka teoriassa muslimit ovat siellä terroristeja, niin tavallaan se on uskontojen välinen kahakka. Jos puolustaa jotakin miekalla on melkein samaa kuin jos levittäisi sitä miekalla.
Syy miksi näin jyrkästi kyseenalaistan kirkot on se, että kirkolla on kautta historian ollut suuri merkitys ja vaikutus yleiseen moraaliin. Eli siihen, miten elämme ja kasvatamme lapsemme ja johdamme koko yhteiskuntaa. Vaikka emme edes olisi kirkossa kävijöitä tai uskonnollisia, niin silti se, mitä kirkko (taustalla) saarnaa, vaikutta meihin paljon enemmän kuin tiedämmekään. Ja kun katsoo historiaa, niin kirkko on kautta aikojen saarnannut kaikkea muuta kuin hyvyyttä, avoimutta, vapautta, tukea, myötätuntoa, iloa tai lähimmäisenrakkautta… tai on se näistä asioista saarnannut, mutta ei itse ole elänyt niiden mukaan. Ja tämän takia on tärkeää, että me uskallamme kyseenalaistaa sen ei vain pinnallisesti, vaan juuria myöten.
Joku saattaa sanoa, että kirkko on saanut paljon hyvää aikaiseksi vuosisatojen aikana lähetystyöllä ja muutenkin auttamalla ihmisiä nousemaan pakanoista sivistyneiksi ihmisiksi. Mutta lähetystyö on juuri sitä ihmisten puoliväkisin käännyttämistä, jota ei pitäisi koskaan tehdä. Lähetystyö, eli taistelu sieluista, on juuri se pääsyy, miksi esim. islamilaiset ovat nousemassa takajaloilleen. He näkevät kristittyjen leviävän USA:n ja Israelin avulla heidän alueelleen. Ja juuri tämän takia terroriteot ovat lisääntyneet. Mitä sinä tekisit, jos huomaisit, että lastesi koulussa alettaisiin yleisesti käännyttämään oppilaita islamin uskoon? Ja jos musiikkivideot, TV ja elokuvat tunkisivat islamilaisia asioita päivät päästään? Taatusti huolestuisit tästä suunnasta ja vaikka et aloittasi terrori tekoja, niin yrittäisit jotenkin pysäyttää sen.
Ihmiset eivät pysähdy ajattelemaan, että itse asiassa kirkko on kautta aikojen ollut kaikkea uutta kehitystä vastaan. Jos se olisi saanut pitää päänsä, niin me eläisimme vieläkin samojen uskonnollisten lakien alla kuin mitä oli 1200- luvulla. Kaikki uudistukset, joita kirkko on koskaan tehnyt, ovat aina jotenkin tukeneet sen omia pyrkimyksiä tai ne ovat auttaneet sitä pysymään vallassa. Tai sitten se on tehnyt ne pakon edessä. Se ei ole antanut tuumaakaan periksi hyvää hyvyyttään. Ei meidän luterilainen kirkkomme ole yhtään sen kummempi kuin talibaanit ovat. Kuten olet varmaan viime vuosina Afganistanin tilanteen kautta huomannut, niin talibaanit elivät melkein kivikautista aikakautta, ja heille on ollut kova pala antaa oikeuksia naisille. Aivan samalla lailla meidän kirkollemme on ollut vaikeaa antaa oikeuksia esim. naispapeille, homoista puhumattakaan.
Mielestäni kaikki kirkot ovat hidastaneet ihmiskunnan kehitystä, eivätkä suinkaan edistäneet. Luuletko todella, että ilman kirkkoja meillä ei olisi kouluja, avustustyötä, Marttoja tai muita tällaisia järjestöjä? Totta kai olisi. Ja itse asiassa niitä olisi paljon enemmän. Jos meillä ei olisi ollut kirkon (vaikutusvaltaista) vastustusta, niin maapallo olisi luultavasti huomattavasti edistyksellisempi ja parempi paikka. Siellä täällä olisi ehkä joku rajakahakka, mutta ne voidaan aina sopia rationaalisesti, mutta uskonsotia ei voi, koska ne eivät perustu mihinkään rationaaliseen vaan uskoon.
Jos menee historiassa taaksepäin, niin ensin oli erilaisia alkeiskansoja, joilla kaikilla oli omat taikauskoiset näkemyksensä elämästä, jumalasta ja kuolemasta. Sitten tuli kuvaan isot pääuskonnot, kristityt, muslimit jne. Seuraavaksi Galileo, Newton, Darwin ja muut tiedemiehet näkivät asiat tieteen kantilta. Ja kuten tiedämme kirkko seurasi erittäin tarkkaan heidän työtään ja painosti heitä tarvittaessa. Galileo pistettiin astrologisten kirjoitustensa takia elinikäiseen pannaan. Hän ei saanut enää tutkia avaruuteen liittyviä asioita. Darwin pelkäsi niin paljon kirkon valtaa, että julkaisi kirjansa evoluutiosta vasta 20 vuotta kirjan valmistumisen jälkeen. Nyt tulevat uudet kvanttifysiikan tiemiehet, jotka kumoavat edellisten tiedemiesten teorioita aina Einsteinistä ja Newtonista lähtien. Edes tiede ei tiedä varmuudella paljoakaan elämästä, kuolemasta ja maailmankaikkeudesta saati sitten, että jokin kirkko tietäisi lopullisen totuuden.
Uskonnon ongelma on siinä, että se julistaa uskomuksiaan jonakin täydellisenä totuutena, vaikka sillä ei ole mitään perustetta niille. Pointtini on, että edes tiede ei vielä tiedä oikeastaan yhtään mitään siitä, mitä tämä nk. elämä on, saati sitten mitä kuolema tai mahdollinen Jumala ovat. Miten joku uskonto voisi sen tietää? Ja miksi juuri SINUN uskontosi tietäisi sen? Totuus on, että pelkojesi takia haluat epätoivoisesti uskoa kirkkosi ja sinun ylläpitämääsi taikauskoiseen harhaan.
Me kaikki osaltamme vahvistamme tätä harhaa. Jos joku tuttu heiluttaa venettä liikaa, teemme oman osuutemme hänen hillitsemisekseen. Tämä tapahtuu usein jopa itseltämme huomaamatta. Se näkyy pienenä painostuksena, välinpitämättömyytenä tai suhteiden katkaisuna. Selän takana juorutaan, pilkataan ja vähätellään tätä henkilöä. Katsoin juuri dokumentin, joka kertoi amerikkalaisen seksuaalisuutta 1940- ja 50-luvulla tutkineen Alfred C. Kinseyn elämästä. Kun hän vuoden 1950 alussa julkaisi radikaalin näkemyksenä ihmisen seksuaalisuudesta, se oli niin pelottava häntä rahoittaneelle Rockefeller-säätiölle, että he lopettivat rahoituksen. Ystävät ja tukijoukot katosivat. Hän masentui syvästi ja vanheni parissa vuodessa suorastaan silmissä. Eikä mennyt kauan kunnes hän kuoli. Samoin en yhtään ihmettelisi, jos esim. Pentti Linkola olisi menettänyt muutaman ystävän sen jälkeen kun avasi suunsa. Kaikki toisinajattelijat yritetään pistää yhteiskunnan kollektiivisin voimin aisoihin. Ihmiset yksilöinä sekä kirkko ja poliittinen johto pelkäävät muutosta niin paljon että eivät halua tehdä asioille mitään. Jokainen on vain huolissaan omasta vallastaan ja elinkeinostaan. Monesti tuntuu siltä, että kukaan ei todellisuudessa halua kuulla totuutta mistään tärkeästä asiasta.
Ja mikä hulluinta, jos katsot historiaa, niin juuri nämä nk. toisinajattelijat ovat olleet niitä, jotka ovat vieneet koko maapalloa eteenpäin. Ainoastaan vapaudesta voi kummuta vapautta. Ainostaan hyvyydestä voi kummuta hyvyyttä. Ainostaan onnesta voi kummuta onnea. Ja eivätkö vapaus, hyvyys ja onni ole sitä, mitä me haluamme? Miten kukaan voi luoda näitä asioita ahdistuksella, painostamisella, kielteisyydellä, tuomitsemisella, pelolla, pakolla, vihalla…?
Eräs syy miksi sekoitin homouden yllä olevaan tekstiin on se, että täällä Thaimaassa homous on avointa ja siihen törmää kaikkialla. On ‘vapauttavaa’ mennä vaikka Mäkkäriin ja tiskin takana hymyilee transvestiitti (paikallisesti kutsuttuna: ladyboy). Lapsia, joilla on selviä homoseksuaalisia piirteitä, kannustetaan olemaan sitä mitä he ovat. Tämä luo vapautta ja hyvää oloa. Turhat pelot ja ahdistus, joita Suomessa on vielä paljon homouden ja monen muun aran asian ympärillä, luovat ahdistusta ja pahaa oloa koko yhteiskunnalle. Suvaitsemattomuus homouden ympärillä johtuu etupäässä juuri kirkon asenteista. Me emme ole pysähtyneet miettimään, mikä on suvaitsemattomuuden hinta.
*****