- Vähän aikaa sitten muslimit hyppäsivät kattoon tanskalaisen Mohammedia koskevan pilapiirroksen takia. Lännessä muslimien ärtyminen tuomittiin mielipidevapauden perusteella. Vähän tämän hässäkän jälkeen itävaltalainen poliitikko sanoi, että saksalaiset eivät tappaneet juutalaisia läheskään niin paljon kuin on väitetty. Häntä vaadittiin perumaan puheensa ja yritettiin jopa ajaa maasta ulos ja vetää oikeuteen. Hän joutui antamaan periksi painostukselle ja perui osan puheistaan. Näissä asioissa ei ole mitään eroa. Molemmille tahoille kuuluu sama mielipidevapaus, jota ei todellisuudessa ole.
Samoin on myös kaiken järkevän rotukeskusteluja, naisten ja miesten välisiä asioita, poliittisten sekä nuorten ongelmia koskevien asioiden neutraali ja rakentava keskustelu. Meille on tärkeämpää olla poliittisesti korrekteja kuin todella saada jotain aikaiseksi. Kaikki nämä ovat hyviä esimerkkejä asioista, joista ei saisi ääneen keskustella, ja siitä, kuinka yhteisvoimin painostamme ihmisiä pysymään ruodussa. Tämä osoittaa myös hyvin, kuinka näennäistä (mielipide) vapautemme todellisuudessa on.
Samoin esimerkkinä voisi käyttää myös homoja tai muita vähemmistöjä tai erikoisia tai poikkeavia elintapoja. Emme salli ihmisten olla mitä he haluavat olla, vaan yritämme epätoivoistesti muokata ja painostaa heidät olemaan samanlaisia kuin me. Emme halua sallia ihmisille vapautta toteuttaa itseään. Jopa perhepiirissä usein haaveilijat ja oman polun kulkijat taivutetaan takaisin ruotuun.
Kun emme voi olla sitä, mitä todellisuudessa haluaisimme olla, se aiheuttaa sen, että hukkaamme oman polkumme pään. Tunnemme sisällämme että jotain uupuu, emmekä tunne oloamme täysin kotoisaksi missään, vaan etsimme alituiseen sitä jotain, joka toisi sisäisen rauhan. Tämä on yksi niistä syistä, miksi monet meistä juoksevat asiasta toiseen etsien sitä omaa juttua, jonka tiedämme olevan jossain.
Itse asiassa suurin osa meistä elää roolia eikä suinkaan omaa elämäänsä. Aivan kuten nuorena hakiessamme omaa identiteettiämme hakeudumme mukaan eri ryhmiin, kuten punkkarit, hiphopparit tai nörtit jne. Näin teemme myös vanhempina, usein harrastuksien kautta. Esimerkiksi Harrikka-kuume iskee moneen mieheen. Kun vetää päälleen coolit Harrikka-nahkavaatteet, niin monesta hiljaisesta nynnystä tulee ”kova” kundi. Puhe ja jopa kävelytyyli muuttuu täysin. He kävelevät kuin John Wayne konsanaan. Jotkut meistä ovat olevinaan menestyneitä liikemiehiä tai boheemeja taitelijoita, mutta todellisuudessa emme haluaisi olla näitä rooleja, jos vain löytäisimme tien ulos tästä omatekoisesta ansasta.
Nämä asiat saattavat tuntua vähäpätöisiltä, mutta itse asiassa ne ovat vakavia. Alituinen harrastuksesta ja roolista toiseen juokseminen pitää meidät hukassa ja aiheuttaa juuri sitä mitä yritämme sillä selvittää, eli löytää sen oman juttumme. Harrastuksissa ei tietenkään ole vikaa, mutta kun löydämme itsemme, niin teemme näitä asioita oikeista syistä. Ja silloin niistä saamamme nautinto on täysin eri tasolla. Jos emme voi vapaasti elää omaa totuuttamme, olemmeko silloin vapaita?
*****
- Yksi ehkä eniten käytetyistä tekosyistä, miksi emme tee mitään asioillemme on se, että meillä ei muka ole aikaa. Kuntoilu, lasten ongelmien selvittely, parisuhdeongelmat, terveydestä huolehtiminen, painonpudotus ja muu etenkin henkisesti itsestä huolehtiminen siirretään jonnekin kauas tulevaisuuteen. Mutta aikaa riittää aina taloremonttiin, harrastuksille, lomamatkoille, kaikenlaisille toimikunnille, bilettämiselle ja monelle muulle aivan turhalle asialle. Ja aikaa kyllä aina riittää riitelylle ja etenkin päälle kaatuvien ongelmien korjaamiseen. Totta kai harrastukset ja lomailu ovat tärkeitä, mutta jos todella tärkeät asiat ovat sekaisin, niin olisi ehkä syytä laittaa elämä tärkeysjärjestykseen.
Tämä kaikki on yhteydessä siihen, että meille on tärkeämpää se, miltä asiat näyttävät kuin se, miten ne todellisuudessa ovat. Suomessa monet ajavat itsensä velkavankeuteen vain, jotta pysyisivät naapureittensa kanssa samalla elintasolla. USA:ssa tämä on ollut realiteetti jo kauan. Siellä tätä ilmiötä kutsutaan sanonnalla ”keeping up with the Jones.” Aikaa ja rahaa (velkaa) riittää sisustamaan kotia, samoin designer-vaatteisiin ja uusimpiin ’leluihin’, mutta itsestä huolehtimiseen niitä ei riitä. En tarkoita esim. viikonlopun viettämistä jossain kylpylässä, vaan itsestä ja perheestä huolehtimista paljon syvemmällä tasolla.
On aika yllättävää, että mittaamme elintasoamme enimmäkseen vain materiaalisilla mittareilla. Eikö sillä ole muka mitään väliä, että henkilöllä jolla on kaikki nämä lelut, ei ole aikaa käyttää niitä, koska pitää olla sorvin ääressä tienaamassa rahaa maksaakseen ne. Ja vaikka olisi aikaa, niin ei osata nauttia niistä, koska ahdistaa jatkuvan stressin takia. Samoin ahdistusta lisää jokaisen muotivillityksen perässä juokseminen, kun koskaan ei voi olla täysin varma, näyttääkö tarpeeksi menestyneeltä. Markkinavoimat ovat jymäyttäneet meitä. Ei tämä ole oikeaa menestymistä.
*****
- Näin juuri TV:ssä uutispätkän, jossa kerrottiin Ethos-nimisestä juomavesiyrityksestä. Yksi sen pääideoista on antaa osa voitosta hyväntekeväisyyteen auttamaan kehitysmaita puhtaan veden saamisessa. Maapallon laajuinen Starbucks-kahvilaketju osti tämän yrityksen. Yrityksen nettisivujen mukaan heidän päämääränsä on antaa 10 miljoonaa dollaria, eli noin 2,5 miljoonaa per vuosi, (5 US senttiä per vesipullo) seuraavan viiden vuoden aikana hyväntekeväisyyteen.
Kuulostaa hyvältä. Mutta onko se sitä? Ei. Tämä on vain yksi yritysmaailman kikoista saada yritys näyttämään hyvältä kuluttajan silmissä, ja siten saada kuluttaja ostamaan heidän tuotteitaan. 2,5 miljoonaa dollaria vuodessa on taskuraha näin isolle yritykselle. He käyttävät paljon enemmän mainontaan yhdessä viikossa, ehkä päivässä. Jopa se, että he sanovat antavansa 10 miljoonaa 5 vuoden aikana, on tarkkaan suunniteltu mainoskikka. 10 miljoonaa näyttää paljon suuremmalta summalta kuin 2,5 miljoonaa per vuosi. Ja yksi avainsana on, että se on heidän päämääränsä. Eli voi hyvinkin olla, että he eivät koskaan tule saavuttamaan tuota päämäärää. Tai että heillä ei ole tarkoitustakaan antaa enempää kuin 10 miljoonaa, vaikka vedenmyynti tuottaisi kuinka paljon. Yrityksen puhemiehen sanat olivat epäselvät ja oli vaikea saada tarkkaa kuvaa, kuinka paljon he ovat antaneet hyväntekeväisyyteen vuonna 2006. Onko se vajaa miljoona dollaria vai oliko tarkoitus antaa miljoona dollaria.
Kun katsoo heidän nettisivujaan, näyttää siltä, että Ethos on hyväntekeväisyysjärjestö eikä suinkaan vedenmyyntifirma. Mutta voit olla varma, että Starbucks ei ole kasvanut 3000 kahvilan ketjuksi millään muulla kuin erittäin hyvällä markkinoinnilla, jossa hyväntekeväisyydellä on aina ollut suuri osa. He ovat aina mainostaneet, että pitävät huolta kehitysmaiden kahvinviljelijöistään, mutta onko näin, siitä en ole varma, koska en tunne tarkkaan heidän organisaatiotaan. (Lisäys: Luin juuri , että Starbucksin metodeja on kyseenalaistettu monissa kahvinviljely maissa.)
Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten me usein autamme. Eli antamisessa on yleensä oma lehmä ojassa. Henkilökohtaisella tasolla etenkin USA:ssa julkkikset antavat rahaa hyvänkeväisyyteen verotusteknillisistä syistä sekä kohottaakseen omaa imagoaan. Tämä on lisääntymässä myös Suomessa. Monesti tällaisella auttamisella yritys tai yksilö yrittää peittää syyllisyydentunteitaan.
Iso osa hyväntekeväisyysorganisaatioista on yrityksiä, joiden päätarkoitus on tuottaa voittoa. Joukossa on muutamia hyviäkin, mutta jopa kunnon voittoa tuottamattomat hyväntekeväisyysjärjestöt ovat yleensä muutaman henkilön hallinnassa, ja he vetävät niistä kovaa palkkaa tai etuisuuksia. He matkustavat (lomailevat) ympäri maapalloa etsimässä avustuskohteita, ostavat kalliita autoja järjestön nimiin jne. Vuoden lopussa paperilla on helppo näyttä, että kaikki on ok, vaikka itse asiassa rahoista on mennyt paljon turhiin kuluihin ja muihin etuihin. Jopa meidän ev. luterilainen kirkko antoi vuoden 2005 tilinpäätöksensä mukaan VAIN vajaa 11% tuloistaan diakonia eli avustustyöhön . Tämä on todella vähän. Loput meni kuluihin jne. Vaikka itse asiassa kirkko ei anna mitään pelkää hyvää hyvyyttään. Kaikissa sen sairaaloissa, kouluissa ja lähetysasemilla tehdään paljon käännytystyötä. Saadakseen ilmaista apua joutuu kuuntelamaan tai katselemaan kirkon mainokset (propagandan) läpi. Vähän samalla tavalla kuin netissä ilmaisilla sivuilla joutuu katselemaan mainoksia.
Tässäkin voi sanoa, että ehkä tällainen antaminen on parempi kuin ei mitään, mutta näin ei ole. Kun antamisessa on mukana oman edun tavoittelu, se aiheuttaa sitä, mitä sillä yritetään korjata. (Tämän lauseen tulet lukemaan usein näillä sivuilla.) Syy tähän on se, että tällöin auttaminen on pinnallista, eikä sillä ei yleensä ratkaista mitään, vaan ostetaan laastareita.
Ainostaan silloin, kun autamme aidosti ja oikeista syistä, meillä on mahdollisuus löytää pysyviä ratkaisuja. Oletetaan, että joku yritys päättää auttaa vaikka nigerialaisia juomaveden hankkimisessa. Mutta jos heidän todellinen tarkoituksensa onkin saada verovähennyksiä, myönteistä julkisuutta ja edesauttaa oman tuotteensa myyntiä, niin luuletko, että he viitsivät uhrata aikaa, vaivaa ja rahaa miettimään tarkkaan, minkälainen apu olisi todella hyvää. Taatusti ei. Yleensä tällaisissa tapauksissa yritys etsii helpoimman ja nopeimman tavan auttaa, eli he ostavat laastarin.
YK on yksi suurimmista raharosvoista koko maapallolla. Jos missään niin siellä on järjettömästi päällekkäisyyksiä, turhia projekteja ja byrokratiaa, ja kaikki se maksaa paljon rahaa. Tähän vielä päälle kaikki välistävedot, lahjonnat ja muut oman edun valvomiset joista YK on kuuluisa, niin siitä tulee musta aukko, johon miljardit häviävät. Kofi Annanin perintö 10 vuoden johtamisen jälkeen on se, että YK on kasvanut valtavasti ja on korruptoitunut enemmän kuin koskaan ennen. Kaikkien skandaalien takia olisi luullut, että YK:ta olisi helpompi valvoa, mutta asiat menivätkin juuri päinvastoin. He kiristivät sääntöjä niin, että ulkopuolisten on vaikeampi tutkia, jos siellä on jotain hämärää menossa.
Rikkaat maat ostavat ääniä omiin projekteihinsa. Esim. Japani ostaa köyhien Afrikan ja Karibian maiden ääniä valaanpyynti- ja kalastusasioissa. USA tekee samoin omien etujensa ajamisessa. Todellisuudessa rikkaat maat kiristävät köyhiä maita sanomalla, että jos ne äänestävät heitä vastaan, niin avustukset loppuvat. Samoin Kofin Annanin aikana hänen omassa Afrikassaan on ollut useita rotupuhdistuksia / sotia, joissa on kuollut miljoonia ihmistä. Mutta joka kerta kun sota alkaa, YK toimii aivan liian hitaasti. YK on tietenkin saanut myös hyvääkin aikaiseksi, mutta dollarihinta per hyvä työ on valtava.
EU:sta on muodostumassa samanlainen byrokraattinen hirviö, joka kasvaa vuosi vuodelta. Ongelma näissä organisaatioissa on se, että nämä hirviöt ovat hengissä olevia yksilöitä ja ne tulevat taistelemaan oman hengissä säilymisensä eteen. Luulemme, että me kontrolloimme niitä, mutta ne kontrolloivat itse itseään. Niitä ei voi enää pysäyttää… olemme jo tämän pisteen ohi. Harha kasvaa…..
*****
