Harha,harrastukset,viisaus,rohkeus,rohkea,negatiivisuus

By Timo

- Mitä enemmän heräämme harhasta, sitä vähemmän tarvitsemme ulkopuolisia virikkeitä. Yleisesti ottaen harrastamme, koska toivomme harrastusten tuovan meille lisää hyvää oloa. Tietenkin harrastaminen (oikeista syistä) on hyvä asia, mutta useat meistä harrastavat väärien motivaatioiden takia. Sanotaan, että joku harrastaa puutarhanhoitoa, koska yksinkertaisesti pitää mullan tuoksusta, rikkaruohojen kitkemisestä ja kasvien kanssa pelaamisesta. Tällainen henkilö nauttii siitä, satoi tai paistoi, oli puutarha sitten iso tai pieni. Mutta jos ostamme kalliin talon isolla tontilla, jonne istutamme vaikeahoitoisia kalliita kasveja, jotta voimme ylpeillä talomme ja puutarhamme komeudella, niin tälle henkilölle puutarhan hoito tulee muodostumaan vain uudeksi stressin aiheuttajaksi. Hän saattaa jopa uskotella itselleen ja muille, että pitää puutarhan hoidosta. Aivan kuten eräs ystäväni huokaili yhtenä kevätpäivänä, että taas pitää ostaa kukkia, mullata ja istuttaa parvekelaatikot. Samana päivänä hän myös haaveili, että saisipa joskus oikein oman ison puutarhan, jossa olisi niin mukava myllertää. Hän ei itse huomannut ristiriitaisuuttaan. 

Mitä enemmän olemme tyytyväisiä omaan sisäiseen elämäämme, sitä vähemmän kaipaamme mitään ulkopuolista. Jeesus ja muut valaistuneet gurut kautta vuosisatojen eivät tarvinneet jännittäviä harrastuksia ja jatkuvaa puuhaamista, koska he olivat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä juuri sellaisena kuin se oli. Harrastuksissa ei tietenkään ole mitään pahaa, mutta rikas elämä ei tule mistään tekemisestä, vaan se kumpuaa sisältä. Noin yleisesti ottaen kaikkein tyytyväisimmät ihmiset ovat niitä, jotka ovat tyytyväisiä omaan pieneen elämäänsä. Monesti juuri raha tuo meille mahdollisuuden juosta eksoottisissa lomakohteissa ja kalliissa harrastuksissa etsimässä onneamme. Ja siten omalla tavallaan vauraus saattaa aiheuttaa pahaa oloa, koska palaamme noilta lomiltamme yhä tyhjempinä.

*****

- Harrastuksista vielä sen verran, että kannattaa ehkä katsoa, mikä on se todellinen motivaatio harrastuksiemme ja tekemisiemme taustalla. Kaverini vaimo tokaisi pilkkimisestä: ”Minun ukko saa juoda kotona.” Aivan kuten pilkkiminen on monelle paikka, missä on hyvä tissutella Koskenkorvaa kevätsunnuntaina, samoin monelle muulle kalastus, mökkeily, golf, etelänlomat, rapujuhlat, talkoot, kortteliliigojen harjoitukset, laskettelu, saunomiset, syntymäpäivät, monet juhlat, retkeily jne., ovat vain tekosyitä juomiselle. Totuus on, että ilman olutta ja viinaa harrastukset ja tapahtumat jäisivät monelta henkilöltä tekemättä. Itse asiassa monesti viina on pääasia näissä asioissa. Onko sinulla rohkeutta tarkastella objektiivisesti omia harrastuksiasi ja niiden motiiveja? Mieti, kuinka monta kertaa menisit mökille, kalaan tai harrastuksiesi pariin, jos niistä puuttuisi viina?

*****

- Vaatii viisautta ja rohkeutta tarkistaa omia ajatuksiaan, periaatteitaan, päämääriään, halujaan, uskomuksiaan ja pelkojaan. Useimmat meistä elävät yleisen oletusarvon mukaan. Eli sen mukaan mitä yhteiskunta, kirkko, perhe ja ystävät olettavat elämän olevan. Mutta onko tämä oletusarvo se meidän juttu?

Myös minun täytyy (jatkuvasti) tarkastella omaa elämääni ja opetuksiani. Minua on mietityttänyt yhä enemmän positiivisuus, jota kaikki kirjat ovat täynnä. Positiivisutta mainostetaan vastaukseksi kaikkiin ongelmiin. Mutta en ole varma, kuinka hyvin se loppujen lopuksi toimii, tai ehkä on olemassa vielä tehokkaampia keinoja.

Negatiivisuudesta. Itsekin sanon usein, että olemalla myönteinen edesauttaa meitä elämään hyvän elämän, mutta myös negatiivisilla, pahoilla, vihaisilla, katkeroilla, ahneilla henkilöillä käy hyvä tuuri. He menestyvät alallaan, elävät pitkään, ovat terveitä, rikkaita ja heidän elämänsä on päällepäin katsottuna ihan ok. He saattavat olla tosi pessimistejä ja vaikeita esim. työpaikalla, mutta silti heidän elämä on yleisesti ottaen aivan yhtä hyvä kuin kaikkien muidenkin henkilöiden samalla työpaikalla. Joku toinen on erittäin tunnollinen, auttaa työkavereitaan on hyvä ja rehellinen ihminen, mutta loppujen lopuksi hän ei ole yhtään sen onnellisempi kuin tämä negatiivinen henkilö on. Eli mikä selittää tämän näennäisesti ristiriitaisen asian?

*****

- Hyvyys ei takaa onnea, eikä pahuus pahaa oloa. Molemmat ovat vain sanoja ja se, mitä ne tarkoittavat, voi olla täysin erilainen eri ihmisille. Hyvyys on palkinto itsessään. Siitä ei välttämättä seuraa mitään hyvää. Jos me olemme hyviä, jotta siitä seurasi jotain, niin silloin mukana on pyyde, eikä se ole enää aitoa hyvyyttä. Itse asiassa se saattaa ajoittain olla pahuutta. Yleisesti ottaen kylläkin voi sanoa, että jos olemme aidosti hyviä meillä, on paljon suurempi mahdollisuus siihen, että elämämme tulee olemaan hyvä.

Pahuus on katsojan silmässä. Islamilaiset terroristit ovat pahoja meidän silmissä, mutta ei omiensa joukossa. Jopa Saddam saattoi koko valtakautensa ajan uskoa, että hän tekee kaiken oman maansa ihmisten eteen, aivan kuten Bush uskoo tekevänsä sotimalla arabeja vastaan. Molemmat henkilöt ajattelivat tekevänsä hyvää, kun todellisuudessa molemmat aiheuttivat pahaa.

Oliko Saddam onnellinen? Tietenkään en voi varmuudella sanoa mitään suuntaan tai toiseen. Mutta vaikka hänet hirtettiin lopussa, hän ehti elää suhteellisen vanhaksi. Hän eli taatusti jännittävän elämän palatseissa ja matkustellen maailmalla. Hänellä oli valtaa ja rahaa tyydyttää kaikki halunsa, oli ne sitten mitä tahansa. Hänellä oli kaikki uusimmat lelut ja huvitukset, parhaat lääkärit, ravinto ja apu sormennapsauksen päässä. Hän pystyi jakamaan miljardeja dollareita perheelleen, sukulaisilleen ja ystävilleen. Hän oli kuuluisa, hänellä oli tärkeä työ, hän kirjoitti kirjoja ja vaikutti historiaan. Tekikö kaikki tämä hänestä onnellisen, sitä en tiedä, mutta jos sitä verrataan esim. jonkun suomalaisen tavallisen ihmisen elämään, joka tekee vuorotyötä minimipalkalla jossain keskellä synkkää korpea, niin kummalla on parempi mahdollisuus (pinnalliseen) onneen. Vaikka Saddam olisi tietänyt olevansa paha, niin silti luulen hänen olleen ainakin yhtä onnellinen kuin tämä esimerkki-suomalainen. Yllä olevan tarkoitus ei ole verrata ketään, vaan näyttää, että nämä asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin miltä ne saattavat tuntua. Juuri sen takia niitä pitää ruotia ja miettiä kaikilta eri kanteilta. Ainostaan ymmärtämällä nämä asiat juurta jaksaen voimme ymmärtää itsemme.

*****

PALAUTETTA: …. Mutta asiaan… luin todella mielenkiinnolla blogiasi jossa kerroit että se saattaa kuulostaa hyvinkin negatiiviselta jne. Olen itse jo vuosia pohdiskellut samojen asioiden kehässä ja monet mielipiteesi voin hyvinkin allekirjoittaa. Se, että onko ne oikeita ei kukaan voi antaa vastausta. Voiko ihminen oppia ja tulla paremmaksi suhteessa muihin ihmisiin ja ympäristöönsä? Hetkellisesti kyllä… joskus tuntuu jopa siltä että on itsekin oppinut jotain, mutta sitten huomaa aina löytävänsä itsensä samoista maneereista ja rutiineista. Tuttu on niin turvallista, muutos oli se sitten positiivista taikka negatiivista tuntuu aina pelottavalta.

Yleensäkin kaikkea leimaa pelko. Ei uskalla elää koska pelkää elää. Keskinkertaisuus ja vaikeneminen on kaikessa ahdistavuudessaankin helpompaa kuin kohdata se suuri mörkö joka voisi paljastua kaiken maskin takaa. Ottaisinko minä vastuuta omasta elämästäni? On helpompaa syyttää huonoa työnantajaa ja esim. vaikeita lapsia ja tunteettomia omia vanhempia jne. siitä, että tyydyn elämään puolittaisena sieluna ja kieltäydyn tutustumasta todelliseen itseeni. On helpompaa olla uhri.

Mutta… en osaa itsekkään kertoa miksi kirjoitan tätä vastinetta Sinulle. Ehkä lohduttaa tieto että edes joku on tehnyt jotain elämälleen vaikka tie ei varmasti ole ollut helppo eikä ruusuinen. Toivotan voimia ja uskoa (vaikket enää uskovainen olekaan) taipaleellasi. Minä uskon että ihminen voi saada kaiken minkä haluaa, mutta jos ei ole rohkeutta ottaa vastaan haluamaansa, ei sitä myöskään saa. ….

VASTAUS: Yes tällaista tämä meidän taival täällä maanpäällä on. Liian usein se on ongelmasta, vastoinkäymisestä tai siitä samasta vanhasta tylsästä toiseen menemistä. Kaikki on puurtamista ja väkisinivääntämistä, kun lähes kaikki voisi olla niin paljon nautinnollisempaa. Kun katsomme ympärillemme; maapallon, luonnon, ihmisten ja elämän yleensä monimuotoista ja kauneutta, niin mahdollisuudet ovat 110 % siihen, että meillä kaikilla voisi olla erittäin antoisaa täällä, kun nyt valtaväestöllä elämä tuntuu olevan sitä samaa vanhaa tylsää vääntämistä.

ikä estää meitä elämästä elämää joka todella maistuu joltain? Me itse, ei kukaan muu. Meidän omat asenteemme, uskomme ja pelkomme. Eikä mikään muu! Hyvä uutinen on, että jos kerran se on meistä itsestämme kiinni, niin silloin me voimme halutessamme tehdä tälle asialle jotain.

Mistä me saamme nämä meidän asenteemme, uskomme ja pelkomme? Vallassa olevilta valtarakenteilta; yhteiskunnalta ja kirkoilta. Jos sinä olisit syntynyt esim. Afganistaniin jossa Talibanit / Mullat pitävät uskonnollista kuria niin takaan, että asenteesi elämää kohtaan, uskosi ja pelkosi olisivat täysin erilaisia, kun mitä ne ovat nyt.

Mutta oli miten oli, ehkä kaikkein paras paikka aloitta itsensä kehittäminen on: Sanomalle elämälle YES sellaisena kuin se kohdallesi tulee juuri nyt. Se ei voi olla minkään muun näköistä. Muutoksen alku on, nähdä oma elämä neutraalisti sellaisena kuin se on, eikä vastustaa sitä. Tästä voi kummuta uutta. Tämä uusi saattaa olla jotain täysin uutta, mutta usein se on myös vanhaa, eli mikään muu ei muutu, kuin meidän asenteemme elämää kohtaan. Meidän asenne muutos auttaa meitä nauttimaan elämästämme juuri sellaisena kuin se on. Meidän ei tarvitse tehdä mitään suuria muutoksia tai repiä juuriamme irti nykyelämästämme, vaan alamme uudelleen arvostamaan lapsiamme, puolisoamme ja koko elämäämme sellaisena kuin se on. Meillä on asunto, terveyttä, aika matkustella, mökki, ruokaa ja hyvä ilmainen koulutus lapsille, vanhemmat, ystäviä, rauha maassa, rahaa, kaikki tarvittavat lelut ja välineet, harrastuksia ja vapaus tehdä mitä haluamme. Tämä on aika hyvä paikka aloittaa kohentamaan elämäänsä. Eikö näin ole? Mieti minkälaiset mahdollisuudet sinulla olisi kohentaa elämääsi jos olisit syntynyt naisena Mullojen alaiseksi jonnekin Afganistanin vuoristoon.

*****

Vastaa