- ’Get a life!’ on suosittu sanonta USA:ssa. Sillä tarkoitetaan, että jollain on erittäin tylsä, typerä tai pikkumainen elämä ja hänen olisi syytä hommata uusi ja parempi elämäntyyli. Kuinka monta henkilöä tunnet, jotka todella elävät täyttä elämää? En tarkoita tällä jotain seurapiirielämää, jatkuvaa matkustelua tai muuten kiireistä ja tärkeää elämää. Yleensä kaikki se kiireys ja tärkeily ovat vain peittämässä sisäistä tyhjyyttämme. Ehkä meidän kaikkien olisi viisasta tarkastella elämäämme neutraalisti aina silloin tällöin. Elämmekö me optimaalista elämää? Onko elämämme suunta se, mitä todella haluamme? Elämmekö omaa totuuttamme? Elämmekö muiden pillin mukaan?
Mitä tapahtuu, jos emme elä omaa elämäämme? Tunnemme olomme tyhjäksi. Tätä tyhjyyttä yritämme sitten paikata kukin erilaisin keinoin. Joku juo, toinen syö. Kolmas etsii aina vain uusia ja jännittäviä harrastuksia. Sitten ostetaan mökki, tehdään lapsia tai hommataan koira, jotta elämä vihdoinkin maistuisi joltain. Ja jos nämä eivät auta, niin sitten ryntäillään elämysmatkailuun kaukomaille. Joku touhuaa tuolla, toinen täällä… joku tatuoi itseään jaloista päähän, kukaan ei oikeasti ole läsnä missään, vaan kaikki ovat oman tyhjiönsä vankeja, minkä kautta kokevat elämän ympärillään.
Eräs tämän päivän polttavista kysymyksistä on lihominen. Kun elämästä häviää polte, into ja mielenkiinto, niin monille syömisestä tulee kaiken tuon hävinneen elämänilon korvike. Syöminen sentään vielä maistuu joltain, kun kaikki muu arki on kuin jäitä polttelisi. Jos näin on, niin ei tarvitse ihmetellä, miksi syömisestä tulee niin tärkeä osa päiväämme ja lihomme. Ja eikö olekin totta, että liikakiloja yleensä tuppaa tulemaan juuri silloin, kun olemme onnettomia, masentuneita tai stressaantuneita? Ei kukaan liho silloin kun on rakastunut ja onnellinen. Mieti sitä.
Täysi elämä ei ole välttämättä täynnä toimintaa ja asioita, vaan sitä että koemme kaiken (arjen) täytenä. Oli se sitten torilla käynti tai loma. Täysi elämä ei tule minkään asian kautta, vaan se on täysillä elämisen oheistuote. Eli meidän on ensin osattava elää täysillä tässä hetkessä, jotta voisimme elää täyttä elämää. Ehkä suorin tie täysillä elämiseen on elää vastustamatta sitä mitä on.
*****
- Olen ollut tällä itsetutkiskelun polulla reilut viimeiset 15 vuotta. Olen ollut mukana monenlaisessa koulutuksessa niin osanottajana kuin kouluttajana. Ja voin aivan suoraan sanoa, että sen perusteella, mitä olen näissä koulutuksissa (omissa sekä muiden) kokenut ja nähnyt tapahtuvan (tuhansille ihmisille), niin niistä on saanut todellista pitkäaikaista hyötyä vain kourallinen ihmisiä.
Näin ei ole välttämättä siksi, että koulutus olisi aina huonoa. Sillä ei ole niinkään väliä, kuinka hyvä kouluttaja on, vaan sillä, mitä oppilas tekee saamallaan tiedolla. Olen huomannut, että useimmat meistä ottavat opettajaltaan saaman tiedon ilomielin vastaan, jos se tukee sitä, mitä olemme ja haluamme olla. Mutta jos se menee ristiin halujemme kanssa, kuittaamme sen turhaksi tai emme ota sitä kuullaksemme. Eli keksimme jonkin tekosyyn, miksi se ei koske meitä.
Mistä tietää onko koulutus hyvää? Varmuudella ei mistään. Mutta lähtökohtana voisi pitää, että 90 % kaikesta tarjonnasta on lähes täysin hyödytöntä ja monet ovat jopa vahingollisia. (Tämä ei ole vain minun omaa mutu-tietoa, vaan useat viimeaikaiset tutkimukset tukevat tätä väitettä.) Tietysti jokaisesta koulutuksesta voi saada jotain hyödyllistä irti, mutta mistä sen tietää, mikä on hyödyllistä ja mikä haitallista? Ehkä vuosien päästä voi katsoa taaksepäin ja oivaltaa, että se ja se jollain kurssilla oppimamme juttu oli hyvä ja hyödyllinen. Ongelma on, että todellinen syvällinen muutos tapahtuu sellaisella tasolla, johon emme pääse käsiksi mielellä. Siksi emme voi tietää koulutuksessa ollessamme, onko se hyvä juttu vai ei. Yleensä ottaen useimpien koulutusten hyöty on joko erittäin lyhytaikainen tai pinnallinen tai molempia.
Pysyvä, todellinen syvällinen muutos tapahtuu aina ajatuksen tuolla puolen, jossain tuntemattoman rajamailla, johon emme pääse käsiksi ajatuksellamme tai mielellämme. Yleensä kaikki muutos, mitä meille elämässä tapahtuu, on vain vanhan pinnallista muunnosta. Joku saattaa sanoa, että sekin on parempi kuin ei mitään, ja ehkä näin onkin joissakin tapauksissa. Mutta noin yleisesti ottaen olisi ehkä parempi, jos ei tapahtuisi yhtään mitään muutosta, koska jos olisimme tarpeeksi kauan jumissa ongelmassa, niin ehkä vihdoinkin tekisimme jotain, mikä johtaa pysyvään muutokseen. Nyt saamme näiltä kursseilta ja kirjoista hieman uutta potkua, uusia oivalluksia ja toivoa juuri sen verran, että jaksamme taapertaa taas hetken eteenpäin, mutta todellisuudessa mikään ei ole muuttunut mihinkään. Itse asiassa joka kerta kun hautaamme ongelmamme uuden oivalluksen avulla taas hetkeksi, niin se porautuu aina vain syvemmälle psyykeemme, jolloin sitä on aina vain vaikeampi korjata.
Monille meistä elämäntaitokirjat ja -kurssit ovat vain uusi pakokeino. Voimme ainakin uskotella itsellemme, että yritämme tehdä asioille jotain, vaikka todellisuudessa se on vain hämäystä ja itsepetosta. Opimme näillä kursseilla vain uusia sanoja, uusia ajatussuuntia, uusia ideoita jotka ovat meille vain tyhjiä mielikuvia, uusia systeemejä ja uusia kikkoja joilla hämäämme itseämme.
Puhumme viikonlopun jossain retriitissä rakkaudesta ja myötätunnosta, mutta emme edes ymmärrä, mitä nämä sanat todellisuudessa tarkoittavat. Palaamme maanantaiaamuna töihin ja olemme aivan samanlaisia (tylyjä, töykeitä, piittaamattomia) työkavereitamme kohtaan kuin olimme ennen kurssia. Aviopuoliso on se sama xxxxx kuin mitä hän oli ennen viikonloppua. Rakastamme ja olemme myötätuntoisia vain jos siitä on hyötyä itsellemme.
Se, että luulemme tietävämme, mitä sanat rakkaus ja myötätunto merkitsevät, itse asiassa aiheuttaa lisää juuri niiden vastakohtaa. Ei ole kovinkaan kauan siitä, kun väkivalta eli ruumiillinen kuritus oli hyväksytty kasvatusmenetelmä niin kouluissa kuin kodeissa. Eli sen ajan kasvattajat LUULIVAT tietävänsä mikä on hyvää kasvatusta, mutta loppujen lopuksi näillä silloin viimeistä huutoa olevilla väkivaltaisilla kasvatusmenetelmillään he aiheuttivatkin enemmän väkivaltaa ja pahuutta, eli juuri sitä, mitä he yrittivät korjata. Tänä päivänä asiat ovat aivan samoin. Suurin osa asioista, joita teemme parantaaksemme maailmaa, aiheuttaa juuri sitä, mistä yritämme päästä eroon!
Jo pelkästään näiden kahden sanan todelliseen ymmärtämiseen menee yksi ihmisen elämä, ei niitä opi viikonlopun aikana tai lukemalla pari kirjaa. Jos meillä ihmisillä olisi edes hieman myötätuntoa, koko maapallo olisi paljon parempi paikka meille kaikille. Mutta koska meillä ei ole sitä, emme välitä mitä todellisuudessa tapahtuu. Olemme kehittäneet hienot sumuverhot ja hämäyskeinot, jotta emme näkisi, mitä tapahtuu lastenlapsillemme, puolisollemme ja ihmisille ympärillämme. Saati sitten, että näkisimme kaiken sen kärsimyksen, mitä tapahtuu oman elinympäristömme ulkopuolella.
Yksi ehkä räikeimmistä esimerkeistä on antaa lastemme lihoa, vaikka tiedämme miten liikalihavuus tulee vaikuttamaan heihin niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Voimme sanoa, että lasten lihavuus on yhteiskunnan ongelma ja että emme voi sille mitään. Mutta jos todella välitämme, niin taatusti voimme tehdä sille jotain. Usein näkee ylilihavien vanhempien syöttävän lihaville lapsilleen roskaruokaa jossain pikaruokalassa. Useimmiten nämä lapset ovat liian nuoria itse ymmärtämään lihavuuden vaarat. Ja sitten kun he murrosiässä oivaltavat lihavuuden haitat koulukiusauksen ja seurustelu-ongelmien kautta, on usein liian myöhäistä tehdä mitään. Eipä ole ihme, jos lapset aikuistuttuaan saattavat alkaa vihaamaan vanhempiaan.
Olemme kokonaisvaltaisia. Yllä oleva esimerkki kuvaa koko tämänhetkisen yhteiskunnan tilaa. Kaikki ovat niin oman napansa ympärillä ja omien mielihalujensa vankeja, että kenelläkään ei ole aikaa katsoa, mikä on kokonaistilanne. Emme me todellisuudessa välitä, mitä luonnolle tapahtuu tai miten lapsemme voivat, ovatko he tyytyväisiä, käyttävätkö alkoholia tai huumeita jne. Todellisuudessa haluamme vain itse saada viimeisimmät muotijutut ja elektroniset vempaimet, hienon auton ja mökin Saimaan rannalta. Näiden asioiden todellinen hinta on meille täysin mysteeri ja tulee myös pysymään mysteerinä, koska meillä ei ole aikaa miettiä sitä. Näiden (turhien) halujemme hinta on ainainen ahdistus, paha olo, tyytymättömyys, riittämättömyys, ja ne tietenkin vaikuttavat kaikkeen elämässämme, kuten parisuhteeseemme, työpaikkamme ilmapiiriin, suhteeseen lapsiimme jne. Aikaa ei ole, koska meillä on aina kiire jonnekin… jonnekin, missä onni odottaa meitä taulu-TV:n muodossa. Tässä kiireessä lapset ja luonto jäävät jalkoihin.
Myötätunto ei välttämättä ole aina helppoa ja miellyttävää. Joskus esim. työpaikalla potkujen antaminen on osoitus toisen auttamisesta. Jos joku henkilö ei ymmärrä, että tämä työ ei ole häntä varten (koska hänen tekonsa selkeästi osoittavat sen), niin silloin me autamme häntä antamalla hänelle mahdollisuuden löytää se oma juttunsa jossain muualla. Tämä on myös myötätuntoa itseämme ja muita työntekijöitä kohtaan. Usein yksi mätä omena pilaa koko korillisen omenoita. Samoin on parisuhteessa. Jos toinen ei ymmärrä, että on parempi lähteä eri suuntiin, niin tekemällä päätöksen hänen puolestaan autamme häntä. Samoin lasten kanssa. Aina vain uusien lelujen ostaminen ei ole hyvyyttä, vaan yleensä päinvastoin. Lastemme roskaruoan, sipsien, makeisten ja jäätelön syönnin ja limsan juonnin lähes täysin lopettaminen voi näyttää raa’alta, mutta tämä on sitä todellista välittämistä. Se ei tietenkään tarkoita, että nämä asiat evätään vain lapsilta, vaan että koko perhe alkaa elämään terveellisemmin kuntoilemalla ja harrastamalla yhdessä. Aito auttaminen, rakkaus ja myötätunto saattavat ajoittain olla itse asiassa aika rankkoja ja ne saattavat joskus näyttää jopa niiden vastakohdilta.
Herkkujen epääminen lapsiltamme on vaikea juttu, mutta koko ihmiskunta tulee joutumaan tekemään tällaisia rajuja epäämisiä tulevaisuudessa, jos yleensä aikoo selvitä hengissä ollenkaan. Tässä on kaksi tietä. Ensimmäinen on tehdä muutokset rakkauden ja myötätunnon kautta nyt heti, kun on vielä ehkä aikaa, tai myöhemmin väkipakolla, jolloin voimakas selviää ja heikko ei. (Tästä lisää myöhemmin.)
Juuri myötätunnon ja elämänrakkauden puutteen takia elämämme on koneellista, pinnallista ja kuollutta. Kun meillä ei ole rakkautta itseämme ja elämäämme kohtaan, myymme sielumme markkinataloudelle. Luulemme että onni on tavarassa, kun se todellisuudessa on myötätunnossa, rakkaudessa ja hyvyydessä. Ilman myötätuntoa ei voi olla hyvää, täyttä elämää. Joten jos tämä on totta, niin eikö sinun kannattaisi oppia ymmärtämään, mitä myötätunto todellisuudessa tarkoittaa?
*****
- Herääminen (harhasta) vaatii äärettömästi rohkeutta, tarmoa ja sitoutumista. Sitä ei voi saavuttaa väkisin tekemällä. Se vaatii avoimen mielen ja valmiutta tehdä se, mitä polkumme sitten tuokin eteemme. Se voi tapahtua myös helposti ja nopeasti, mutta ainoastaan jos siihen on sitoutunut täysin. Tuntematon tulevaisuus, joka on tällä polulla alituinen kumppani, tekee siitä niin haastavan.
Noin yleisesti ottaen voi sanoa, että ne ihmiset, jotka puhuvat heräämisestä ja tässä hetkessä olemisesta, eivät yleensä ymmärrä näitä asioita ollenkaan, tai he ymmärtävät ne ainoastaan intellektuaalisella tasolla. Tässä, kuten kaikessa, teot määrittävät meidät, eli katsomalla näiden henkilöiden omaa elämää on helppo nähdä, elävätkö he sitä mitä puhuvat, vai onko se vain teoreettista höpötystä. Tämä ei tarkoita, että niillä jotka tietävät näistä asioista jotain, olisi täydellinen elämä tai että he olisivat täydellisiä ihmisiä.
Tällä polulla nimenomaan tekomme määrittävät meidät, eivät puheet. Juokseminen kurssilta kurssille ja kirjasta kirjaan vain sekoittaa päätämme lisää. Niin kuin kaikki vanhojen gurujen kirjat kertovat, me tiedämme jo kaiken mitä meidän pitääkin tietää. Tarvitsemme vain oikeita tekoja.
Herääminen tai sen puute on isompi juttu kuin miltä se ehkä näyttää. Heräämättömyys merkitsee maapallon tuhoa. Mitkä ovat rakkauden, auttamisen ja myötätunnon vastakohdat? Ahneus, itsekkyys, välipitämättömyys ja julmuus. Eivätkö juuri nämä asiat ole pinnalla kaikkialla juuri nyt? Eivätkö juuri nämä asiat aja meidät tuhoon?
*****
- Hyvyys… Ihmiset ovat hyviä, he rakastavat ja ovat myötätuntoisia yleensä useimmiten siksi, että saisivat jotain vastaavasti takaisin. Eli tällöin noiden asioiden takana on vaade tai pyyde. Toisin sanoen, teemme asioita yllättävän harvoin pyyteettömästi. Jopa se, että jos edes ajattelimme mielessämme, että kun autan jotain henkilöä, niin hän on minulle palvelun velkaa tai että auttaessani olen tehnyt jotain sellaista millä on arvoa, ei ole pyyteetöntä antamista tai auttamista. Jos mukana on pyyde, se on vaihtokauppaa tai myymistä eikä aitoa pyyteetöntä antamista; näillä on suuri ero. Myyminen ja vaihtokauppa ovat tietenkin OK omalla alueellaan, mutta niitä ei kannata sekoittaa siihen antamiseen tai auttamiseen, mistä tässä on kyse.
Jos autamme pyyteellä, niin silloin se aiheuttaa lisää sitä, mitä sillä yritetään poistaa. Jos rakastamme jotta saisimme jotain, aiheutamme vain lisää pahuutta ja julmuutta. Haastavan tästä tekee se, että kaiken antamisen, rakkauden ja hyvyyden täytyy olla aitoa, jotta se toimisi. Aitous ei ole helppoa. Hyvyys on itsessään palkinto. Itse asiassa se on kaikkien kallein palkinto.
*****
- Kävin katsomassa Thaimaan kuningasta koskevan valokuvanäyttelyn, joka esittelee hänen elämäänsä ja saavutuksiaan. Hän on kauimmin vallassa oleva kuningas maapallolla (60 v). Siinä hänen nuoruuden kuviaan katsellessa mieleeni tuli, että näinköhän hän oivalsi se suuren mahdollisuuden, jonka hän sai kuninkuuden mukana. Hänellä on mahdollisuus vaikuttaa suoraan miljoonien ihmisten elämään joko hyvin tai pahoin. Mutta pistääkö hän oman etunsa ensin ja kansalaiset seuraavaksi, kuten niin usein käy vielä tänäkin päivänä etenkin monissa vähemmän kehittyneissä maissa. Vaikka en ole mikään asiantuntija alalla, sen verran kuitenkin olen lukenut, että esim. Thaimaan naapurimaissa Kambodzhassa ja Laosissa pääministerit ja valtion johto sukulaisineen omistavat suurimman osan maan voimavaroista ja teollisuudesta. Kansa näkee nälkää ja elää kurjuudessa, kun samaan aikaan poliittinen johto riitelee miljardeista.
USA:ssa minimipalkkaa korotettiin ensimmäisen kerran 9 vuoteen, mutta samaan aikaan kongressi korotti omia palkkojaan 7 kertaa. Onko sinulla tietoa miten Suomessa eduskunta on korottanut omia palkkojaan/etujaan suhteessa muiden palkkoihin?
Siinä katsellessa tuli mieleen, että meillä on päivittäin mahdollisuus olla joko hyviä tai pahoja; ei ole mitään välimuotoa. Mutta miten ja mihin me voimme vaikuttaa? Koska en ole kuningas, en voi vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu minimipalkalle, tms. (vaikkakin kollektiivinen vaikutuksemme voi olla jopa suurempi kuin kuninkaiden, kuten monet vallankumoukset ovat osoittaneet). Ehkä minun pitää aloittaa siitä, mitä on vieressäni. Katson taaksekin, missä naisystäväni lukee keskittyneenä kuninkaansa elämäntarinaa. Hän sekä lähiympäristöni, itseäni unohtamatta, ovat minun mahdollisuuteni parantaa tätä maailmaa. On erittäin tärkeää pitää huolta myös itsestään. Tämä unohtuu usein etenkin naisilta, jotka uhrautuvat perheelleen. Uhrautuminen muiden eteen ei ole kenenkään auttamista. Jos sinä et ole hyvässä niin henkisessä kuin fyysisessä kunnossa, et voi auttaa etkä pitää kenestäkään pitkään kunnolla huolta. Monet miehet, ja nykyään myös naiset, uhrautuvat työnsä eteen. Se ei ole tervettä. Jos vuodesta toiseen tunnemme, että annamme enemmän kuin saamme, se johtaa katkeruuteen, ja aikanaan se saattaa kääntyä vihaksi.
Usein valitamme, että koulu, yhteiskunta, kirkko ja poliittiset päättäjät eivät tee osuuttaan. Tietysti on hyvä huomata epäkohdat ja keskustella niistä, mutta meidän on otettava vastuu omasta elämästämme ja katsottava, mitä me itse voimme tehdä tämän asian eteen. Tästä seuraa tervettä muista huolehtimista. Kuinka usein sinun mahdollisuutesi auttaa, tukea ja olla hyvä jää sinulta käyttämättä?
*****
