Vapaus, vapauden hinta, aito antaminen, ihmisyys

By Timo

- Miten olla vapaa? Kun karsimme pois kaiken mahdollisen määrittämisen, päämäärät, vastustamisen, estot ja kiellot, jäljelle jää vapaus. Jokainen päätös rajoittaa, koska se sulkee kaiken muun pois. Tietenkin käytännössä on lähes mahdotonta olla tekemättä valintoja ja asettamatta tavoitteita, mutta tärkeää on elää niin vapaasti kuin vain mahdollista.

Meidän on ajateltava vapauden ajatuksia välittämättä siitä, tekevätkö naapurimme, kilpailijamme tai vaikea työtoverimme samoin. Emme voi vaatia toisten muuttavan toimintatapojaan ensin, ja vasta sen jälkeen me suostumme muuttamaan omamme. Tämä tarkoittaa sitä, että ajatuksemme kulkevat vapauden filtterin läpi. Ennen jokaista tekoamme meidän on ajateltava, perustuuko se vapauteen tai luoko se vapautta. Ainoastaan asettamalla vapauden omaksi kulmakiveksemme voimme sallia lisää vapautta elämäämme.

Vapaana elämisessä on myös se hyvä puoli, että tällöin vapaudumme päätöksien tekemisestä, koska seuraavasta asiasta tulee luonnollinen jatkumo edelliselle. Asiat vain loksahtelevat kohdalleen ilman päättämistä ollen itsestäänselvyyksiä.
Vapaus on elämistä ilman päämääriä. Tätä on monien vaikea uskoa; etenkin niiden, jotka yrittävät kontrolloida kaikkea. He laativat joka asiasta yksityiskohtaisen suunnitelman, minkä jälkeen asiat hoidetaan sotaväen tarkkuudella. Tällaiset henkilöt tarvitsevat paljon mielikuvitusta, jotta he edes ymmärtäisivät seuraavan väitteen, saati sitten että osaisivat elää sen mukaisesti: Kaikki kontrolli on näennäistä; voimme kontrolloida elämäämme vain yhden sydämenlyönnin kerrallaan. Mitä vähemmän on kontrollia, sitä enemmän on vapautta – ja kontrollia.

*****

- Vapauden hinta. Myös vapaus tulee hintalapun kanssa. Ystäväni totesi kerran, että Suomessa ei edes haluta samanlaista vapautta kuin mitä esimerkiksi USA:ssa on. Tämä kuvaa hyvin suomalaista ajattelutapaa. Vapauden hinta on vastuu omasta elämästä, niin menestyksestä kuin hyvästä olosta. Jos haluamme vapautta, sen jälkeen emme voi enää syyttää muita ongelmistamme tai olettaa, että muut huolehtisivat meistä, vaan joudumme ottamaan täyden vastuun siitä mitä meille tapahtuu.

Vaikka kansalaisista huolehtiminen on tietenkin hyvä asia, niin pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta (holhousyhteiskunta) ei suinkaan ole täydellinen systeemi. Se antaa nimellisen mutta ei todellista vapautta, koska se kouluttaa kansalaisensa riippuvaisiksi itsestään. Se ei luota heidän kykyynsä olla vapaa. Kun huolenpito menee liiallisuuksiin, kansalaisista tulee ”lampaita”, joilta puuttuu into kokeilla rajoja ja elää riippumattomina ja vapaina – elää täysillä. Meidät opetetaan kulkemaan keskellä polkua, jolloin kaikilla ovat kaikki asiat tasaisen hyvin mutta jolloin elämältä lähtee terä.

Entinen Neuvostoliitto on ääriesimerkki siitä mitä tapahtuu, kun yhteiskunta huolehtii liikaa: kansalaisten oma-aloitteisuus häviää täysin. Joissain muissa kulttuureissa taas yksilöä innostetaan yrittämään ja raivaamaan oma polkunsa. Niissä opetetaan, että menestys ja onni ovat vain itsestä kiinni. Suomessa opetetaan luottamaan siihen, että yhteiskunta tietää, mikä on meille parhaaksi – jopa vaurauden ja onnellisuuden suhteen. ”Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa” ja ”Suu-tari pysyköön lestissään” ovat sanontoja, jotka kuvaavat hyvin sitä, miten lannistaminen toimii. Suomessa poliittiset päätökset tehdään yleensä heikoimman lenkin ehdoilla. Se tukahduttaa ja turhauttaa ne todelliset yhteiskunnan ja liike-elämän sekä tieteen ja taiteen veturit, jotka voisivat vetää koko kansaa eteenpäin. Meidät koulutetaan tunnontarkoiksi ja koviksi työntekijöiksi, joilla on herran pelko. Pelko on väkevä ase.

*****

- Aito huolenpito. Sanonnasta ”Anna, niin sinulle annetaan” on tullut pelkkä klisee. Se, mitä aito antaminen todella tarkoittaa, ei selviä millään muulla tavalla kuin seuraamalla omaa antamistamme. Vain siten meillä on mahdollisuus huomata, että melkein kaikkeen antamiseemme sisältyy jokin vaatimus. Vanhemmat vaihtavat rakkautensa lapsiaan kohtaan johonkin suoritukseen. Jos lapset menestyvät koulussa tai urheilussa, silloin osoitamme heille myönteistä huomiota. Mutta jos he saavat huonon arvosanan, eväämme heiltä rakkautemme. Etenkin juuri silloin, kun lapsillamme on vaikeuksia, he tarvitsevat kaikkein eniten tukea ja hyväksyntää. Parisuhteemme on hyvä vain silloin, kun kumppanimme käyttäytyy niin kuin me haluamme. Mutta jos hänellä on paha päivä, murjotamme kostoksi. Haluamme, että meitä ymmärretään kun meillä on huono päivä, mutta emme salli muille huonoja päiviä.

Työtoveriamme tuemme vain, jos siitä on jotain hyötyä myös itsellemme. Työpaikoilla annamme tunnustusta ja palkankorotuksia, jos joku on hyvä työntekijä. Mutta tämä ei ole todellista antamista vaan vaihtokauppaa. Yrittäjän on annettava tukea, apua ja tunnustusta ilman taka-ajatuksia; se tekee ihmeitä yrityksen energialle. Kun pidämme huolta ympärillämme olevista ihmisistä ilman vaateita, he pitävät meistä huolen. Mutta jos joku ei huolehdi meistä vaikka me huolehdimme hänestä, meidän ei pidä antaa sen vaikuttaa omaan antamiseemme. Pyyteettömyys tarkoittaa juuri sitä, että suomme ihmisille vapauden olla auttamatta meitä, vaikka me auttaisimme heitä. Etenkin työpaikoilla tulee aina olemaan henkilöitä, jotka käyttävät hyväkseen muiden hyväsydämisyyttä, mutta nuo henkilöt käyttävät muita hyväkseen joka tapauksessa. Muutaman ”mädän omenan” takia ei kannata rangaista koko henkilökuntaa.

*****

- Muutumme – mutta pysymme samoina. Ihminen tai yritys kasvaa ja muuttuu yleensä siten, että se pysyy yhdenmukaisena itsensä kanssa. Muutos, jossa tapahtuu jotain todella merkittävää, on itse asiassa yllättävän harvinaista. Kuinka monta ihmistä tai yritystä, jotka ovat muuttuneet ratkaisevasti ja pysyvästi, voit nimetä? Hetkellistä pientä muutosta tapahtuu tietenkin meidän kaikkien elämässä, mutta kaikista lukemattomista kirjoista ja kursseista huolimatta pystymme yllättävän harvoin pitkällä aikavälillä muuttamaan työtapojamme, pudottamaan liikapainon tai pysymään kunto-ohjelmassa. Huolimaton tai laiska työntekijä pysyy samana läpi elämän: kerran laiska, aina laiska. Avioero tai työpaikan vaihtaminen ovat myös hyviä esimerkkejä muutoksen vaikeudesta. Vaikka haluaisimme tehdä noille asioille jotain, niin muutoksen mukanaan tuoma epävarmuus pitää meidät monesti vuosia kiinni huonossa suhteessa tai työpaikassa. Kuvaavaa on myös se, että vaikka tiedämme liikunnan ja terveellisen ruokavalion tärkeyden sekä tupakan ja alkoholin vaarat, niin silti yllättävän harvat meistä elävät terveellisesti.

Vain harvat yritykset onnistuvat saneeraamaan itsensä pysyvästi millään olennaisella tasolla. Eräiden tutkimusten mukaan vain noin 5 % eurooppalaisista ja 13 % skandinaavisista yrityksistä on pystynyt muuttamaan toimintatapojaan ratkaisevasti. Yrityksiin tuodaan uutta teknologiaa, mutta pidetään vanhat huonoiksi havaitut toimintatavat. Toivotaan, että uusi teknologia toisi muutoksen, jotta itse ei tarvitsisi muuttua. Toisin sanoen vastauksia ongelmiin haetaan yrityksen ulkopuolelta.

*****

- Ihmisyys. Menneisyytemme, oli se sitten hyvä tai huono, tekee meistä sen joka olemme. Olemme muistojemme summa. Elämme sokeasti kyseenalaistamatta menneisyyden harhaa, mikä heijastuu jokapäiväisessä käytöksessämme. Teemme samat virheet vuodesta toiseen, ja juuri tuosta syystä asiamme, vaikka yleisesti ottaen ne ovatkin hyvin, ovat kuitenkin yllättävän huonosti. Maailmassa on jotain pahasti vialla, kun työntekijät mielletään pelkiksi toiminnoiksi ja henkilökunnaksi eikä ihmisiksi; kun käymme töissä ainoastaan hengissä pysymisen takia; kun suostumme tekemään työtä, jota saatamme jopa vihata; kun teemme itsemme sairaiksi, jotta meidän ei tarvitse mennä töihin; kun opiskelemme vuosia ammattiin, josta emme pidä; kun pomoilullamme aiheutamme muille ahdistusta; kun kilpailu ja riistäminen luokitellaan hyveiksi; kun raha ja valta ovat tärkeämpiä kuin henkinen terveys tai kun elämme mieluummin harhassa kuin totuudessa. Näin eläminen ei ole menestystä, vaikka saisimme siitä kuinka paljon rahaa, valtaa tai kunniaa.

*****

- Hyvä ihminen. Hyvyys ei tule vain lisäämällä hyvyyttä vaan poistamalla pahuutta, jolloin jäljelle jää hyvyys, joka on meidän luonnollinen olotilamme. Muuttuminen takaisin hyväksi ihmiseksi voi olla joillekin vaikeaa, koska silloin esimerkiksi vihaisen henkilön on luovuttava vihasta. Vuosia jatkuneesta vihasta luopuminen vaatii paljon rohkeutta, koska sen tilalle tulee myötätunto, joka on vihaiselle henkilölle täysin vieras tunne. Meidän onkin osattava nähdä vihaiset ihmiset myötätunnon filtterin läpi, sillä vaikka he haluaisivat muuttua, se voi olla heille iso haaste.

Kun todella sisäistämme, mitä hyvyys tarkoittaa, saamme kosketuksen sieluumme, joka on myötäsyntyisesti hyvä, emmekä voi sen jälkeen elää enää millään muulla tavalla kuin hyvyydessä. Tekomme viestittävät lahjomattomasti, millaisia olemme hetkestä hetkeen. On helppo puhua hyvyyden sanoja, mutta hyvyydessä eläminen vaatii hyviä tekoja. Omalta pihalta roskan nostaminen ei ole hyvyyttä, vieraalta pihalta on. – Milloin viimeksi sinä teit jonkin hyvän teon ilman, että siitä olisi ollut jotain hyötyä itsellesi?

*****

Jätä kommentti