Kahvi, sokeri, kaneli ja hunaja

Olen paasannut laihduttamisesta viime aikoina ehkä sen takia, kun olen itsekin juuri pudottamassa muutamaa (4 kg) ylimääräistä kiloa. Olen kahvin ystävä ja vaikka nautin omani mustana ilman sokeria, niin naisystäväni kuten monet muutkin ovat ihastuneet kaiken maailman mokka- ja jääkahveihin. Ja kuten varmaan tiedät, monissa niistä on paljon sokeria / siirappia. Ne ovat minusta ällöttävän makeita (joissain Starbucksin kaveissa on jopa 800 kaloria!). Tiedän entisenä sokerin käyttäjänä, että makeaan kahviin tottuu eikä huomaa, kuinka monta kiloa sokeria pelkän kahvin kanssa tulee juotua vuodessa.

(Välihuomautus. Join kahvini aikoinaan maidon ja kolmen sokerilusikallisen kanssa. Eräs kaveri sanoi, että juo kahvisi kaksi viikkoa mustana, niin et enää koskaan palaa takaisin sokeri-maito-sotkuun. Ja näin kävi. Siitä lähtien olen juonut kahvini mustana.)

Yksi sokeripala painaa noin 2.6 g ja vastaa noin 10 kaloria. Jos juot 3 kuppia kahvia päivässä ja käytät 2 palaa per kerta, siitä tulee noin 22000 kaloria vuositasolla. Ja siihen päälle maidon ehkä noin 8000 kaloria, niin siitä tulee ainakin 30000 kaloria per vuosi. Tämä vastaa noin 19 kokonaisen päivän kalorintarvetta. (1600 kaloria per päivä). Jos käytätä sokeripusseja, niin yhdessä pussissa on noin 8 g sokeria eli 3 palaa.

65-kiloinen henkilö kuluttaa nämä 30000 kaloria kävelemällä 82 tuntia, rasvanpolttojumpalla ne kuluvat 55 tunnissa, seksiä harrastamalla noin 80 tunnissa ja siivoamalla noin 100 tunnissa.

Ja kuten on monien kohdalla, niin kahvia tulee harvoin juotua sellaisenaan, vaan siinä menee yleensä joko keksejä tai pullaa mukana. Tällöin kaloriluvut nousevat aivan toisiin lukemiin, jolloin saattaa helposti puhua jopa kahden kokonaisen kuukauden kalorimäärästä.

Tuoteselosteissa sokerimäärä ilmoitetaan grammoina, mikä ei sano oikein mitään. Mutta kun grammat muuttaa sokeripaloiksi, se kolahtaa selkeämmin. Ja koska sokerimäärä ilmoitetaan grammoissa 100 grammaa kohti, monelta jää huomaamatta, että jos syö ko. tuotetta vaikka 200 grammaa, niin syö myös kaksinkertaisen sokerimäärän. 

Itse asiassa en enää oikeastaan yhtään ihmettele, että syömme väärin ja varsinkin niin paljon sokeria. Siinä on ruokateollisuudella ja ovelalla markkinoinnilla sormensa vahvasti pelissä. Kun lääkäri uhkailee sydänkohtauksella, jos ei välittömästi lopeta rasvankäyttöä, ja kun vielä TV ja lehdet ovat täynnä “terveellisten” vähärasvaisten tuotteiden mainoksia, niin mitä tavallinen ihminen tekee. Totta kai hän uskoo lääkäriä ja mainoksia ja ostaa sitä, missä lukee ’rasvaton’. Ei hän tutki tuoteselostetta ja jos tutkii, niin 18 g sokeria ei sano mitään – pääasia ettei ole rasvaa. Mutta 18 g sokeria on 7 palaa sokeria, joka pinoon laitettuna näyttää aikamoiselta kasalta.

Suomalainen syö keskimäärin noin 36 kiloa sokeria vuodessa. Nämä keskimääräiset luvut ovat monesti harhaanjohtavia, koska niissä otetaan laskuihin kaikki, jopa pienet lapset ja vanhukset ja terveysintoilijat, jotka yleensä syövät reilusti alle keskiarvon. Uskon, että tavallisen aikuisen henkilön keskiarvo on reilusti tuo määrä. Jos olet edellä mainitun kaltainen kahvinjuoja, niin saat pelkästä kahvin sokerista noin 5,5 kg sokeria. Siihen päälle kahvipullassa oleva sokeri, niin taatusti pelkästään kahvin kanssa sokeria tulee helposti syötyä vuositasolla noin 10 kg. Tähän päälle makeiset, limonadit ja muut sokeroidut juomat (myös hedelmäsokeria sisältävät tuoremehut), niin jo alkavat sokerikilot nousemaan. Puhumattakaan piilosokerista: rasvattomassa jogurtissa saattaa olla 10 palaa sokeria! Salaattikastikkeet ja ketsuppi ovat pullollaan piilosokeria. Itse asiassa juuri salaatin kastikkeet ovat monesti paljon pahempi vaihtoehto kuin jokin perinteinen ruoka, joka salaatilla yritetään korvata. Niissä on paljon sokeria, rasvaa ja lisäaineita. Viinietikka ja oliiviöljy ovat ainoa syömisen arvoinen salaatinkastike.

Sokeri on isoina määrinä myrkkyä! Esim. karhulle hunaja on herkkua, mutta karhun onneksi se ei saa sitä kuin silloin tällöin pieninä erinä. Jos se söisi sitä kilon joka päivä, niin taatusti sairastuisi muutaman vuoden kulutta. 

Hunajasta puheen ollen. Hunajaa voi käyttää makeutusaineena monessa asiassa, vaikkakaan ei kahvissa. Se on terveellistä ja sillä on jopa monia parantavia vaikutuksia. Mutta tässäkin on ’mutta’ mukana. Vain harvat hunajat ovat enää 100 % täyttä kunnon aitoa hunajaa. Moniin lisätään sokeria ja siirappia. Ja mikä pahinta, monet kaupalliset hunajafarmit eivät anna mehiläisten koota mettä luonnosta, vaan niille pakkosyötetään maissisiirappia. Näin ollen hunaja, jota ne tuottavat, ei olekaan aitoa hunajaa (vaikka sitä myydään 100 % hunajana), vaan hunajan ja siirapin sekoitusta. Lukemani perusteella esim. USA:ssa 2/3 hunajasta on juuri tätä siirappivelliä. Kaiken lisäksi hunaja pastöroidaan, mikä tappaa loputkin terveelliset entsyymit.

Tässä vielä hieman kaneli-infoa, kun tuo joulukin on jo ovella. Uusien kahvijuomien myötä kanelin käyttö on yleistynyt huomattavasti. Kanelin on myös todettu olevan erittäin terveellistä diabeetikoille. Ongelma vain on kanelin laadussa.

Kanelia on kahdenlaista: ceyloninkaneli (Cinnamomum zeylanicum) ja kiinankaneli t. kassiakaneli (Cinnamomum cassia). Kassiakaneli sisältää runsaasti kumariinia, joka on suurina annoksina vaarallista maksalle ja munuaisille. Koska kassiakaneli on halvempaa kuin ceyloninkaneli, elintarviketeollisuus käyttää etupäässä juuri kassiaa. Käytännössä on vaikea tietää, mitä kanelia kaupasta ostettu kaneli on. Saksassa ja Sveitsissä varoitetaan erityisesti joulun aikaan, että etenkään lasten ei pitäisi antaa syödä liikaa kanelipitoisia joulupikkuleipiä. Suositus on korkeintaan kolme pikkuleipää päivässä.

Wikipediasta: Most of the cinnamon sold in supermarkets in the United States is actually cassia. European health agencies have recently warned against consuming high amounts of cassia, due to a toxic component called coumarin.[1] This is contained in much lower dosages in Ceylon cinnamon and in Cinnamomum burmannii. Coumarin is known to cause liver and kidney damage in high concentrations.

Kumpaa luulet sinun kahvilasi käyttävän? Ota selvää. Kun kysyt sitä heiltä, niin takaan, että he eivät ole edes tietoisia kumariinin vaarallisuudesta. Jos ripottelet kanelia silloin tällöin kahviisi, siitä tuskin tarvitsee olla huolissaan. Mutta jos teet niin pari kolme kertaa päivässä, niin vuosien saatossa se saattaa aiheuttaa ongelmia. Kahviloissa et voi siihen vaikuttaa, mutta ainakin kotona käytä terveellistä kanelia.

Sinun ei tarvitse juoda, syödä tai myrkyttää itseäsi hengiltä, paitsi jos niin haluat. Terve elämä niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla on vaikeaa. Se vaatii jatkuvaa tarkkailua ja tietoisuutta. Tiedän, että se rassaa, kun media syöttää viikoittain uusia tutkimuksia siitä, mikä milloinkin on tai ei ole terveellistä. Se lannistaa, kun ei koskaan tiedä, miten sitten oikein pitäisi elää. Mutta kukaan ei ole luvannutkaan, että hyvä elämä olisi helppoa. Jos jopa niinkin viattoman tuntuinen aine kuin kaneli saattaa pilata elämäsi, niin eikö olisi parempi nähdä vähän vaivaa ja pysyä ajan tasalla näiden asioiden suhteen, eikä luottaa hyvään onneen ja syödä kaikki ne myrkyt, joita ravintoteollisuus meille tunkee? Epäterveellinen elämä on olevinaan helppoa, mutta pitkässä juoksussa se ei sitä useinkaan ole. Elämä on erittäin monimuotoista ja koskaan ei tiedä, kuka sairastuu ja minkä takia, mutta tekemällä muutamia suhteellisen pieniä muutoksia elämääsi, parannat omia mahdollisuuksiasi saada elää terveenä. Sinun ei tarvitse olla fanaattinen terveysintoilija, vaan pelkällä talonpoikaisjärjellä selviää jo pitkälle, oli sitten kyse henkisestä tai fyysisestä terveydestä.

 

Avainsanat: , , , , ,

Yksi vastaus kohteelle “Kahvi, sokeri, kaneli ja hunaja”

  1. James sanoo:

    oho, älytöntä miten paljn kahvissa on sokeria :D !

    Pakko kyllä kompata tota “Sinun ei tarvitse juoda, syödä tai myrkyttää itseäsi hengiltä, paitsi jos niin haluat. Terve elämä niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla on vaikeaa.”.

    So true :) . itselläni on auttanut myös http://www.pakkotoisto.com ja http://www.punttis.net

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.