Kuoleman pelko

By Timo

 

Kuoleman pelko kummittelee enemmän tai vähemmän kaikkien muiden pelkojen taustalla. Kuolema on useimmille meistä epämiellyttävä asia ajatella tai yrittää päästä sen kanssa sinuiksi. 

Pelko lisää pelkoa, oli se minkälaista pelkoa tahansa. Useilla ihmisillä juuri lukemattomat isot ja pienet pelot jäytävät taustalla imien elämästä ilon ja voimat. Esimerkiksi vanhemmilla on monia aivan ymmärrettäviä pelkoja, kuten että miten lapset pärjäävät ja että heille ei vain tapahtuisi mitään. Ja siihen päälle vielä omat pelot ja paineet kuten rahahuolet ja omat terveyteen ja kuolemaan liittyvät pelot, niin ei ihme, että mehut on monilta pois. 

Koska peloista, etenkin kuoleman pelosta, puhutaan yllättävän vähän, niin ihmisillä ei ole työkaluja niiden hoitamiseen. Yleisimmät keinot pärjätä pelkojen kanssa on niiden kieltäminen, välttely ja peittäminen mm. alkoholilla, ylensyömisellä, huumeilla tai lääkkeillä. Ne kaikki vain lisäävät ja vahvistavat pelkoja.

Peloista ei voi päästä eroon. Niitä ei voi vältellä tai tukahduttaa. Niistä voi vain mennä läpi aina, kun ne nostavat päätään. Läpi menemisellä tarkoitan, että on valmis kuolemaan joka hetki tai elämään kaiken sen kanssa, mitä elämä saattaa eteemme heittää.

Eräs esimerkki pelon läpi menemisestä on se, mitä teimme aikoinamme veljeni kanssa. Meillä oli yhteinen mittatilaushuonekaluyritys Los Angelesissa. Olimme vielä alle nelikymppisiä eikä meillä kummallakaan ollut vielä omaa perhettä, mutta mielessämme kävi, että entäs jos jompikumpi meistä kuolee vaikka onnettomuudessa. Mitä tapahtuisi yritykselle? Osuutemme tietenkin menisi vanhemmillemme. Päätimme tehdä testamentit niin, että osuutemme yrityksestä menisi toiselle meistä. Vanhemmat ja loppuperhe saisivat jakaa muun omaisuuden. Näin varmistaisimme, että toinen ei joutuisi huonoon tilanteeseen, kun joutuisi yksin hoitamaan yritystä, mutta puolet tuloista menisi Suomeen. Tietenkin halusimme auttaa myös vanhempiamme, mutta heillä ei ollut mitään tekemistä itse yrityksen kanssa. Yritys oli täysin meidän kahden luoma ja halusimme turvata, että yritys ja toinen meistä pärjää hyvin, vaikka toiselle tapahtuisi jotain.

Muistan, että testamenttia tehdessämme varmaan molemmilla mielessä kävi kaikenlaisia pelkoja. Olemmeko maalaamassa piruja seinille, eli onko kyse jostain ennakkoaavistuksesta tai vastaavasta. Mutta hengissä olemme ja muistan myös sen, että testamentin tekeminen vei pois pienen osan pelkoja siitä, mitä tapahtuu rahoilleni ja omaisuudelle, jos kuolen. 

Toinen käytännön esimerkki. Monet meistä pitkittävät ja pelkäävät terveystarkastuksissa käyntiä. Ei ole kuin muutama viikko siitä, kun eräässä ostoskeskuksessa oli jonkun sairaalan ilmainen verensokerin mittauspiste. Ensin mielessäni kävi mittauttaa omani, koska sitä ei ole tehty varmaan 10 vuoteen, mutta saman tien iski pelko, että mitä jos se onkin korkea. En olisi halunnut kuulla ‘tuomiota’. Huomasin pelkoni, mutta menin sen läpi ja mittautin vereni. Ja tulos oli erittäin hyvä. Tämä oli tietenkin hyvä uutinen, ja se tyhjensi hieman lisää omaa pelkokomeroani. Ja jos tulos olisi ollut huono, niin tietenkin sekin olisi ollut hyvä kuulla, sillä kun tiedän ongelman, voin tehdä sille jotain. Ongelman välttelyllä olisin vain pahentanut omaa terveyttäni. Tällaiset pienetkin huolet ja pelot jäytävät kuin kivenmurunen kengässä, ja jos niitä on tarpeeksi, ne tekevät elämästä raskaan. Huolettomaksi ei voi tulla peittämällä huolia, vaan hoitamalla ne pois, olivat ne sitten millaisia tahansa. Tämä on sitä, mitä pelon läpi meneminen tarkoittaa. Älä välttele pelkoa, vaan tunne se ja tee se, mitä pelkäät. 

Suurin osa ihmisistä olettaa, että he kuntoilevat, syövät terveellisesti ja käyttävät vitamiineja hyvän terveyden motivoimina, mutta todellisuudessa heidän motiivinsa on sairauden ja kuoleman pelko. 

Edellä oleva on tärkeä ymmärtää, eikä vain pettää itseään ajattelemalla sokeasti kuntoilevansa hyvän terveyden takia. Valtaosa ihmisistä on motivoitunut tekemään monia asioita elämässään etupäässä kuoleman pelon takia. Ja jos se väite on totta, että se mihin keskitymme elämässämme laajenee ja kasvaa, niin kumpi kasvaa, sairaus vai terveys, jos kuntoilemme sairauden tai kuoleman pelon takia?

 

Avainsanat: , , ,

Jätä kommentti