Kiina ja aivopesu

By Timo


Katsoin juuri dokumentin Maon elämästä. Siinä haastateltiin henkilöitä, jotka olivat osa Maon kommunistista vallankumousta. Yksi Maon pääideoista oli kommuunien perustaminen ja erilaisten kiintiöiden täyttäminen riisistä teräkseen. Näistä kiintiöistä tuli niin tärkeitä, että kaikki eri tasot aina kommuuneista piirikunnalliselle tasolle ja aina hallinnon johtajiin saakka liioittelivat sadonkorjuun tuloksia ja teräksen tuotantonumeroita vuodesta toiseen. Mao kävi vierailuilla vain sellaisilla alueilla, joissa tuotanto- tai satonumerot olivat hyviä. Suuri osa maasta eli nälänhädässä, mutta siitä ei puhuttu ääneen. Yhteisen yhteiskunnallisen itsepetoksen valssin oli jatkuttava.

Haastateltavat kertoivat, että valtaosa ihmisistä – vaikka he eivät pitäneet kommuuneista ja jatkuvasta raatamisesta systeemin eteen – ei kyseenalaistanut sitä. He olettivat, että Mao tietää paremmin ja lopussa kiitos seisoo. Ne harvat, jotka pistivät kampoihin, hiljennettiin viemällä heidät työleirille. Nyt kun haastateltavat katsovat tätä aikaa taaksepäin, se tuntuu heistä täysin järjettömältä. Oli aivan typerää väärennellä satonumeroita, sillä se johti siihen, että koska numeroiden perusteella varastot olivat täynnä riisiä, niin kukaan ei varautunut mahdollisiin huonoihin satovuosiin.  Ja ei tarvittu kuin yksi huono vuosi, niin koko kansa näki nälkää.

On aivan uskomatonta, että siitä on vain muutama kymmenen vuotta, kun koko Kiina eli Maon ja kommunismin harhan alla. Silloin aatteet ja niiden harhan ylläpitäminen oli tärkeämpää kuin mikään muu. Mutta onko mikään muuttunut? EI! Aivan sama harha jatkuu ja yhä kovenevalla vauhdilla. On aivan yleisesti tiedossa, että valtiot eivät kerro koko totuutta ja jopa suoraan valehtelevat kansalle monista erittäin keskeisistä talousnumeroista. Etenkin USA:ssa työttömyys- ja inflaationumeroita vääristellään. Myös Suomen valtio syyllistyy tähän.

Ihminen on outo olio. Se luulee aina, että sen nykyinen olotila on se oikea olotila. Tämä perustuu siihen, että vaikka olotila ei olisi edes kovin hyvä, niin se on ainakin tuttu ja turvallinen. Historia osoittaa, että joka ainoa aate ja yhteiskuntamalli ovat kaatuneet. Hunnien ja Rooman keisareiden mielivalta, eri tyrannit, kuningaskunnat, kommunismi. Kaikki ne ovat kaatuneet. Ja näin tulee käymään myös nykyiselle demokratialle, koska se ei toimi. Tai itse asiassa se toimii teoriassa aivan yhtä hyvin kuin esim. kommunismi, mutta käytännössä se ei toimi.

Kysymys kuuluu, haluatko sinä olla osa ongelmaa vai osa vastausta? Haluatko lisätä harhaa vai poistaa sitä? Haluatko kulkea kuin lammas talutushihnassa teurastettavaksi? Vai haluatko elää vapaana? Sinun elämäsi – sinun valintasi!

Haluatko vapautta, iloa, mielenrauhaa, terveyttä, rakkautta ja hyvää oloa? (Kuka ei haluaisi?)

On tavallaan sääli, että me kaikki etsimme noita yllä mainittuja asioita, mutta vain kourallinen ihmisistä pääsee edes lähelle niitä. Ja on sääli, että emme tarvitse mitään muuta kuin nämä yllä mainitut asiat ollaksemme onnellisia tässä elämässä. Ja ehkä kaikkein säälittävintä on se, että juuri ne asiat, joilla valtaosa ihmisistä yrittää saavuttaa noita asioita, vie ne yhä kauemmaksi niistä ja aiheuttavat vain lisää pahaa oloa. Ja vieläkin säälittävämpää on se, että kaikki nämä hyvät asiat ovat (suurimmalle osalle ihmisistä) synnynnäisesti meidän ja meissä. Ne ovat meissä aina ja joka hetki, mutta olemme peittäneet ne kaikella muulla turhalla harhalla, kuten järjettömällä materian halulla, uskonnoilla, aatteilla, traditiolla, päämäärillä ja yleisellä pyrkimisellä joksikin.

Millä vapauden, ilon, mielenrauhan ja rakkauden voisi sitten saavuttaa? Ei millään! Ne ovat saavuttamattomissa. Ne ovat elämisen oheistuotetta ja siksi niin vaikeasti saavutettavissa. Jopa terveys on joko geenien tai kuntoilun ja terveellisen elämän oheistuotetta. Itse asiassa näitä asioita ei voi edes määrittää, sillä jos ne määrittää jollain termillä, ne lakkaavat välittömästi olemasta sitä, mitä ne olivat.

Koska nämä asiat ovat oheistuotetta, niitä ei voi lähestyä suoraan, vaan on tutkittava, mikä estää niiden tulon elämäämme. Kuten jo edellä viittasin muutamaan asiaan, esim. yletön materian halu estää meitä elämästä tässä hetkessä ja olemasta vapaita. Jatkuva pyrkiminen estää mielenrauhan, koska emme ole koskaan tyytyväisiä siihen, miten asiat ovat. Uskonnot ja aatteet estävät vapauden. Traditiot pitävät meidän menneisyyden kahleissa. Nationalismi estää vapauden ja aiheuttaa vihaa.

Käytännön tasolla ehkä noin 90 % ihmisistä elää kuolleissa avioliitoissa ja tekevät työtä, joka ei ole enää se heidän juttunsa – jos se sitä koskaan edes oli. Valtaosa ihmisistä juoksee aina vain uuden ja paremman uran, auton, mökin, asunnon ja taulu-TV:n perässä. Miten siinä voi samaan aikaan olla onnellinen? Ei millään! Pidämme yllä yhdessä tuumin yleistä harhaa ja samalla toivomme, että voisimme olla onnellisia. Onko mikään yhtälö järjettömämpi kuin tämä? Opetamme lapsemmekin samaan ja vahdimme, ettei kukaan lähiympäristöstämme pääse sitä karkuun. Sitten vielä pidämme huolen siitä, että kaikki elävät yhteisten normien sisällä, vaikka itsekin vihaamme normeja.

Elämme epäterveellisesti syöden ja juoden, käyttäen laillisia ja laittomia huumeita. Petämme puolisoitamme, tuhoamme luontoa ja huijaamme asiakkaitamme. Olemme ylipainoisia, emmekä pidä itsestämme huolta niin henkisesti kuin fyysisestikään. Ostamme kuolleita esineitä, joiden päätarkoitus on osoittaa itsellemme ja muille, että olemme menestyneitä. Onnellisuuden näytteleminen on tärkeämpää kuin itse onnellisuus. Elämme lähes täydellisessä itsepetoksessa. Miten me voisimme olla onnellisia, jos elämme tällaista elämää? Ei mitenkään! Emme edes ymmärrä sitä, että jokaisella meistä on oma totuutemme, jonka mukaisesti meidän pitäisi elää, jos haluamme elää tyytyväisinä.

Suurin osa ihmisistä elää niin syvällä tässä harhassa, etteivät ole uskaltaneet tunnustaa edes itselleen, että eivät pidä elämästään tai jopa vihaavat sitä. Juuri nämä ihmiset ovat niin epätoivoisia, että heidän täytyy juoda joka ilta pari lasia viiniä tai olutta kestääkseen harhan paineen. Monet ovat myös oivaltaneet, että lääkäriltä saa helposti hyvänolonpillereitä, joilla on kätevä peittää paha olo. Ja niitä popsitaankin Suomessa nykyään oikein kouratolkulla. Etsimme vastauksia pahaan oloomme kaikkialta, mutta emme oivalla, että juuri harhassa eläminen aiheuttaa pahaa oloa ja masennusta. Miten muuten se edes voisi olla?

Siis missä vastaus? Sinussa itsessäsi. Jos haluat noita yllä mainittuja hyviä asioita, niin sinun on itse karsittava pois elämästäsi kaikki se, mikä estää niiden esiin tulemisen. Kaikki nämä hyvät asiat ovat sinun sielusi sopukoissa peittyneenä kaikkeen siihen turhaan, jota olet elämäsi aikana kerännyt.

Milloin sinä uskallat herätä?

Avainsanat: , ,

Jätä kommentti