Ajoin skootterini parkkiin parkkipaikalle, jossa erään skootterin päällä ollut suojapeite oli valunut sen viereen maahan. Mielessäni kävi, että nostaisin peiton takaisin mopon päälle, mutta tekemättä se kuitenkin jäi. Ehkä sen takia, mitä muut ohikävelijät olisivat ajatelleet.
Myöhemmin ajattelin tätä tapausta ja mietin, että jos olisi ollut kyse minun skootterini peitosta, niin olisin tietenkin halunnut, että joku olisi nostanut sen ylös maasta, jossa se likaantuu ja saattaa jopa revetä.
Monesti olisimme toivoneet vastaavissa tilanteissa, että joku olisi pitänyt huolta meidän omaisuudestamme tai muuten auttanut meitä ilman, että olisimme edes itse välttämättä tietoisia siitä. Mutta sitten kun meille itselle tulee tilaisuus tehdä hyvä teko, se jää useimmiten tekemättä, koska on niin kiire tai jotain.
Toinen samantyylinen esimerkki on miesten vessojen virtsakaukaloiden vetämättä jättäminen. Kun me itse käytämme niitä, niin muistamme kyllä sättiä mielessämme, kun edellinen henkilö tai henkilöt eivät ole vetäneet sitä ja me joudumme tekemään toimemme siinä erittäin epämiellyttävässä virtsan tuoksussa. Mutta vaikka olemme tietoisia siitä, miten epämiellyttävää tämä tuoksu on, niin silti se jää monelta vetämättä. Aivan kuin yrittäisimme kostaa edellisille vessan käyttäjille, tai laitamme vahingon kiertämään.
Maailma on pullollaan tällaisia pieniä tekoja, joiden kautta voimme pitää huolta muista ja koko maapallosta. Seuraavalla kerralla kun näet jonkun vastaavan asian, mieti, mitä haluaisit muiden tekevän, jos se koskisi sinua.
Avainsanat: auttaminen, vastuu