Monet ovat vieläkin vitamiineja vastaan, ja aina kun he löytävät uuden pienenkin artikkelin, jossa jostain lisäravinteesta puhutaan negatiivisesti, he käyttävät sitä aseena. Ja ’siinä se taas nähdään, (kaikki) vitamiinit ovat täysin turhia’ -laulu alkaa.
On tavallaan outoa, että vielä tänä päivänä yllättävän monet ovat vitamiineja vastaan, mutta heitä ei esimerkiksi kiinnosta aiemmassa kirjoituksessani esille tuomani terveyshaitat, jotka johtuvat liiallisesta kassia kanelin käytöstä. Etenkin jouluna me kaikki syömme paljon kanelipitoisia pikkuleipiä. Samoin makkaroiden sisältämät nitraatit, jotka ovat erittäin pahoja ihmisille, sekä muut aromivahventeet tuntuvat olevan ok, mutta vitamiineja pitää vastustaa kaikin tavoin.
On totta, että emme tiedä läheskään kaikkea vitamiineista, ja jotkut niistä luultavasti tulevat tulevaisuudessa poistumaan markkinoilta, koska ne todetaan vaarallisiksi. Mutta tutkimustyö edistyy koko ajan, ja vitamiineista on tullut vuosi vuodelta yhä tehokkaampia ja turvallisempia. Tietenkin kannattaa olla tarkkana kaikesta, mitä suuhunsa laittaa.
Kannattaa myös katsoa, kuka on sponsoroinut lisäravinteita vastustavat tutkimukset. Tällaisia testejä, jotka palvelevat jonkun etuja, on olemassa pilvin pimein. Itse asiassa ehkä valtaosa nykyisistä testeistä on sellaisia. Testit ovat kalliita ja täysin puolueettomilla tahoilla ei yksinkertaisesti ole rahaa tehdä niitä omin avuin, joten he etsivät sponsorirahaa. Ja vaikka jokin yliopisto yrittäisi olla kuinka neutraali tahansa, niin kyllä ison sponsorin miljoonat saattavat helposti vaikuttaa lopputulokseen.
Aivan kuten Suomen poliitikoilla on omat tukijärjestönsä, niin on myös eri teollisuuden aloilla. Ne syytävät jatkuvasti omia intressejä tukevaa ja kilpailijoita vahingoittavaa infoa ulos. Etenkin USA:ssa, mistä niin monet lääkkeet ja myös vitamiinit ovat lähtöisin, käydään veristä taistelua amerikkalaisten terveyteen käyttämistä dollareista.
Minulla on muutama ystävä, joka sanoo, ettei ole yhtään vitamiinipilleriä syönyt ja on silti pysynyt hyvässä kunnossa. Tuo onkin aika yleinen heitto. Mutta nämä henkilöt eivät voi tietää, että ehkä he olisivat vieläkin terveempiä, jos he olisivat ottaneet lisäravinteita. (Sitä paitsi ko. henkilöt eivät edes ole mitenkään erikoisen terveitä, vaan kaikilla on jotain vaivaa.) Ja uskon, että kaikkein eniten vitamiinit saattavat vaikuttaa vanhuusiän vaivoihin. Eli jos on syönyt ja elänyt terveellisesti, niin mahdollisuus terveeseen ja virkeään vanhuuteen on paljon parempi kuin jos on elänyt epäterveellisesti.
Tässä on myös kyse kokonaisvaltaisuudesta. En ole vielä tavannut yhtään sellaista henkilöä, joka kuntoilee, näkee paljon vaivaa syödäkseen terveellisesti ja muutenkin elää terveellisesti, ja että hän EI söisi lisäravinteita. Eli jos joku innostuu syömään vitamiineja, niin siitä voi myös kummuta into alkaa kuntoilemaan ja muutenkin katsomaan hieman tarkemmin, mitä suuhunsa laittaa. Tietysti on olemassa henkilöitä, jotka syövät vitamiineja ja elävät epäterveellisesti, mutta sekin on parempi kuin vain syödä makkaraa ja juoda olutta.
Monet sanovat, että vitamiinit ovat kalliita, mikä onkin totta. Tässä mielestäni valtion kannattaisi tulla vastaan, aivan kuten se tekee lääkkeiden kanssa. Jos valtio tukisi lisäravinteiden ostamista esimerkiksi verovähennysten muodossa, niin uskon, että se saisi tulevaisuudessa rahansa moninkertaisesti takaisin vähentyneinä sairauskuluina.
Sitä paitsi ei vitamiineja tarvitse ottaa edes joka päivä. Hanki vaikka 10 eri vitamiinin ja lisäravinteen varasto (mikä on minimi määrä, jos haluaa kunnon satsin), mutta älä ota niitä kaikkia joka päivä vaan vaihtele mitä minäkin päivänä otat. Tällä tavalla säästää rahaa ja voi hyvinkin olla, että lopputulos on sama kuin jos söisi kaikkia päivittäin. Pullakahviin ja muuhun (epäterveelliseen) menee helposti ne eurot, joilla saisi jo hyvän vitamiinikuurin päiväksi.
Usein ne henkilöt, jotka ovat lisäravinteita vastaan, eivät kyseenalaista lääkkeiden käyttöä. Heillä saattaa olla useita lääkkeitä, joita he ottavat päivittäin jopa vuosien ajan, mutta niiden terveellisyyttä ei tutkita vaan luotetaan sokeasti lääkäriin. Vaikka juuri lääkkeiden takia sairastuu ja jopa kuolee vuosittain miljoonia ihmisiä maapallolla. Mutta jos muutama ihminen kuolisi todistettavasti lisäravinteiden takia, niin siitä nousisi hirveä haloo ja kaikki lisäravinteet kyseenalaistettaisiin ja mollattaisiin sokeasti maanrakoon. Lääkefirmojen etujärjestöt pitäisivät siitä huolen, että jokainen ihminen maapallolla tietäsi, että se ja se vitamiini on vaarallista. Esimerkiksi Thaimaassa vasta nyt ihmiset ovat alkaneet syömään vitamiineja. Ja siellä ollaan erittäin skeptisiä melkein pelokkaita, kuten oltiin myös suomessa 10–20 vuotta sitten niiden vaikutuksia kohtaan. Mutta kun lääkäri tai apteekkari lyö lääkepillereitä käteen, niin niitä syödään aivan sokeasti.
Viime aikoina on myös ollut paljon puhetta kiinalaisten lääkkeiden turvallisuudesta. Niissä on käytetty ala-arvoisia ja jopa vaarallisia ainesosia. Uskon että on paljon viisaampaa olla varovainen lääkkeiden kuin lisäravinteiden kanssa, mutta ei lisäravinteitakaan pidä sokeasti syödä. Netissä on paljon tietoa niin lääkkeistä kuin lisäravinteista. Sinun vastuullasi on ottaa niistä selvää. Kukaan muu ei sitä puolestasi tee. Ei edes valtio.
Avainsanat: lääkkeet, lääkkeiden sivuvaikutukset, lisäravinteet, ravinteet, Ruoka, vitamiini, vitamiinit